On ihmisiä, jotka kohdatessaan toisen, uuden ihmisen, odottavat, että tuo uusi tyyppi osoittautuu luottamuksen arvoiseksi. Kyse ei ole epäluulosta tai epäluottamuksesta, vaan odottamisesta. Tiedät tyypin. Sitten on ihmisiä, jotka luottavat automaattisesti. Saman tien. He ikään kuin antavat ensi tapaamalta todistukseen parhaan mahdollisen arvion, ja sen omistaa kunnes tyrii. Tämänkin tyypin tunnet. Molemmissa tavoissa on hyvekohtia ja kehityskohtia. Molemmat ovat yhtä oikeita

Onnistunut toisten johtaminen syntyy siitä, että on kohdannut itsensä ja osaa johtaa ensin itseään. Siis tuntee itsensä. ”Ole oma itsesi”on tosi ja herttainen kehoitus. Haaste on se, että moni meistä ei oikein edes tunne itseään. Itsetuntemus ei nimittäin ole mitenkään helppo asia. Päinvastoin. Mutta matka itseen maksaa itsensä takaisin moninkertaisesti ja toimii loppuelämän ilona – itselle mutta myös toisille. Itsetuntemusta yleensä edeltää se, että on jollain tavalla saanut

Usea meistä jakaa sen fiiliksen, että elämä on yhtä kaaosta ja kiirettä. On vaikea sanoa asioille ja ihmisille ei. Tulee ohitetuksi ja ylikävellyksi ihmissuhteissa. On ikään kuin kyytiläisenä vuoristoradassa, eikä kierros tunnu loppuvan koskaan. Tai on sellainen fiilis, että juoksee pyörän vieressä ja vauhti vain kiihtyy. Moni meistä on myös muljahtanut siihen harhaan, että kiire on merkki tärkeydestä ja sitä tulee ihannoida. Kysymykseen ”Mitä kuuluu, miten menee?”on hauskaa

Talvisenä päivänä pieni lapsi katsoo kotitaloaan, 70-luvun alun tasakattoista vihreää laatikkoa, jonka katolta lumet on kolattu talon päätyyn. Hän unelmoi miten jännää olisi hyppiä katolta alas lumikinokseen. Kiivetä katolle, mittailla korkeutta. Ottaa vauhtia, hypätä ja tipahtaa alas ihanaan lumikinokseen. Kuuden vuoden rohkeudella lapsi päättää toteuttaa unelmansa. Vapauden tunne on huumaava! Selviämisen varmuus ja epäonnistumisen pelko muodostavat jännittävän yhdistelmän.

Moni meistä tunnistaa sellaisen fiiliksen, että elämä on yhtä kaaosta. On niin paljon kaikkea, että on ikään kuin kyytiläisenä omassa elämässään. Tai tuntee juoksevansa pyörän vieressä; pyörän, jonka vauhti vain kiihtyy. Tai että on vaikea sanoa asioille ja ihmisille ”ei”, vaikka jossain alitajunnan uumenissa haluaisi niin tehdä. Tai pitää huolta itsestään ja hakeutua lääkäriin, kun uni ei ole tullut neljään kuukauteen ja päivät ovat eloonjäämistaistelua. Ei vain oikein kehta

Palautteen saaminen, oikeammin sen puute, on kerta toisensa jälkeen ihmisten vastauksissa kun kysyn, mitä toivoisit enemmän tai lisää omassa työssäsi. Palaute on meille kaikille korvaamattoman tärkeää ja vaikuttaa suuresti, välillä ilostaen, välillä hämmentäen. Niissäkin yhteisöissä, joissa kovasti panostetaan työyhteisötaitoihin ja johtajuuden kehittämiseen, usein juuri palautteen puuttuminen nousee kuitenkin arjessa esiin. Kaikesta päätellen emme saa palautetta tarpeeksi. M

Tunteet ovat jännä juttu. Ne ovat tässä koko ajan, ohjaa, viestii, välillä vie mukanaan 6-0. Meitä kaikkia. Parin viime vuoden aikana olen ollut itselläni urakkahommissa, opetellut tunnistamaan omia tunteita. Se on ollut haastava matka, ja koska olen aika vahvasti etukenossa oleva ihminen, tunteiden tunnistamiseen liittyvä maltillisuus ja ajan antaminen asialle on ollut.. no se on ollut kasvattavaa. Kuulun niihin ihmisiin, joille hyvä fiilis on hirmu tärkeä. Oikeastaan pääasi

Esteistä Jokainen tietää kuinka tärkeitä haaveet ovat. Ne suuntaavat ajatukset kohti aurinkoa, tuovat iloa ja toiveikkuutta, uusia näkökulmia. Ne myös toivottavasti saavat meidät leikittelevälle mielelle. Aivomme ikään kuin Entäs jos…? -asentoon. Entäs jos myytäisiinkin kaikki ja otettaisiin vuosi vapaata, elettäisiin hevon jeerassa, vailla kaikkia normimukavuuksia? Entäs jos lähdettääisiinkin puoleksi vuodeksi Aasiaan? Entäs jos opiskelisinkin uuden ammatin? Entäs jos jäisin

Onko erilaisuus rikkaus vai rasite? Onko rikkautta se, että menee hermo kolleegan hitauteen, siihen, että kaikki ajatustyö, toiminnasta nyt puhumattakaan, on kuin hidastettua elokuvaa katsoisi. Ei osaa päättää, hinkkaa vielä, punnitsee riskejä ja uhkia, väistelee viimeiseen saakka virheen todennäköisyyttä.. - Palaa hermo! Tai onko rikkautta se, että kun tämä yksi työkaveri tulee huoneeseen, niin kädet ja jalat veivaa ja lepattaa, tukka lennähtelee puolelta toiselle, naurun r

Aivotutkimus, psykologia, useat tieteen alat ovat jo pitkään, onneksi, tuoneet meille tutkimustietoa naurun ja huumorin positivisista seurauksista. Nauru, ilo, huumori - näitä veijareita me tarvitsemme, niin yksilöinä kuin työyhteisöinä. Kun rakentava huumori on sallittua ja peilineuronit pelittävät, syntyy rentoutta, lepoa, yhteenkuuluvuutta, avoimuutta, iloa, tuloksellisuutta. On psykologinen fakta, että meistä jokainen toimii ja voi paremmin ja tuloksellisemmin, kun on re

Sanojen voima on järisyttävä. Romuttavilla sanoilla voimme vangita toisia elinikäiseen ahdistukseen, yhtä lailla sanoilla voimme vapauttaa toisiamme henkisistä vankiloista rohkaisemalla, vahvistamalla, haastamalla. Maailman luetuin kirja, Raamattu, toteaa, että kielellä on vallassa elämä ja kuolema. Tai että “Moni viskoo sanoja kuin miekan pistoja, mutta viisasten kieli on lääke.” Sanat ovat voimakas ase hyvään tai pahaan. Jokainen muistaa lapsuudestaan tai nuoruudestaan sana