Päivitetty: syys 13



Sapattivapaani idea oli olla tekemättä töitä kokonaan. Painaa pause-nappia, pyrkiä kuuntelemaan omia ajatuksia. Ja läheisten. Ainoastaan kesälle ja syksylle ennen vapaata sovitut työt olivat suunnitelmissa. Niinpä en ole kirjoittanut edes blogia.


Joku kuukausi sitten tuskastelin, että haluaisin jo kirjoittaa, mutta sydän metelöi tyhjää. Puolivahingossa huikkasin perheelleni, että mistähän mun kannattaisi kirjoittaa seuraavaksi. Toinen muksuista sanoi, että kirjoita rohkeudesta, se on sun juttu. Tuo ajatus kosketti, koska tiesin sen olevan totta. Samalla se jätti vähän orvoksi. Tajusin myös, että en silti ollut ihan loppuun asti ihmetellyt, että mitä rohkeus minulle lopulta tarkoittaa. Niinpä taittelin tuon koskettavan kehoituksen jonnekin sydämen perukoille odottamaan oikeaa hetkeä tulla kirjoitetuksi.


Olen saanut elää aivan poikkeuksellista vuotta. Ei pelkästään koronan vuoksi, vaan erityisesti siksi, että perheemme monen vuoden unelma toteutui ja muutimme keväällä 2020 Kreikkaan Thassoksen saarelle. Europan läpi ajaminen, koronan kiihtyminen pandemiaksi, Kreikan ja Turkin välisen pakolaiskriisin eskaloituminen, olivat aika isoja vaikeiden tunteiden nostattajia tänne ajaessa. Perille saavuttaessa uuden kulttuurin, yhteiskunnan, kodin ja etäkoulun haltuunotto sekä lockdown kohottivat välillä limpputaikinan lailla mieleen kysymyksen, että pitikö tämän nyt oikeasti olla näin uuvuttavaa. Eikö kyseessä pitänyt olla sapattivapaa – vapaa myös vaikeista tunteista, peloista? Vetelin päikkäreitä aivan väsyksissä ja mietin että mitä nyt ihmettä, ei meinaa jaksaa!


Upeissa maisemissa lenkkeily, lepo, rauha, luonnon pukeutuminen väriloistoon, makuhermoja hellivä ruoka ja pitkät, hitaat aamut palauttivat kuitenkin perspektiivin. Unelma oli toteutunut ja se oli hyvä. Sellaisena ja kaikkinensa, ei toivottuine yllätyksineenkin.


Moni kommentoi matkallemme lähtöä rohkeuden näkökulmasta.


Te olette kyllä tosi rohkeita.

Mielettömän rohkeaa toteuttaa tuommoinen unelma!

Hurjaa, että uskallatte jättää työt ja koulut ja lähteä! Tosi rohkeaa.


Aluksi en ihan tajunnut, miksi tänne lähtö nyt olisi kovinkaan rohkeaa. Olemme aina olleet seikkailijaluonteita, ex-temporetyyppejä. Tätä oli sentään suunniteltu ehkä 15 vuotta! Kohtalaisen maltillista, sanoisin. Mutta sitten eräs ystäväni avasi rohkeuden näkökulmaa seuraavasti: ”Suurimmalle osalle meistä olisi varminta jäädä kotiin, tuttuun ja turvalliseen. Siksi se mitä teette, on rohkeaa.”


Kesän aikana olen tuijotellut merelle, odotellut tervehtimään tulevia delfiinejä ja miettinyt rohkeutta. Uskallusta. Mitä se oikein tarkoittaa? Millaisissa tilanteissa se näyttäytyy juuri minulle? Kaikille se varmasti näkyy vähän eri tavoin. Olen huomannut, että minulle se näyttäytyy hyvin pieninä, hiljaisina valintoina tai hetkinä. Sellaisina, joilla saattaa olla elämää tai olemista muuttavat seuraukset.


Huomaan ihailevani suurenmoista rohkeutta vaikkapa seuraavissa tilanteissa:


Sitoutumiskammoinen uskaltaa luottaa, menee naimisiin ja perustaa perheen.

Ihmispelon vankina elävä voittaa itsensä ja pyytää apua ventovierailta.

Hylätyksi tulemista pelkäävä löytää itsensä avioeron keskeltä, mutta ei hylkääkään enää itseään.

Asiakaspalvelutyötä tekevä yrittäjä kertoo asiakkaalleen kohteliaasti, ettei ole neljän jälkeen käytettävissä, koska se on perheeltä pois.

Lapsi sanoo äidilleen: Sä katsot mua pettyneenä.


Kaikki sellaiset hetket kun ihminen uskaltaa sanoa

”En tiedä.”

Tykkään, että tuo En tiedä –on itse asiassa yksi rohkeimmista ja inspiroivimmista lauseista. Se jättää tilaa oppimiselle, tuo rinnalle. Se pysäyttää ja inhimillistää. Liian usein me luullaan, että pitää tietää kaikki. Ei pidä.


On ollut mielenkiintoista löytää itsestä sellainen ajatus, että minulle suurenmoista rohkeutta tarkoittaa uskaltautuminen todeksi, paljaaksi. Ja että mitä suurempi rohkeus on kyseessä, sitä vähemmän on meteliä, valoshowta, raketteja ja fanfaareja.


Mutta todeksi tuleminen voi olla aika pelottavaa. Uhkarohkeaa? Koska aina kun tekee tai valitsee jotain rohkeaa, valitsee olla totta ja näkyvä, ottaa myös riskin tulla hylätyksi. Tommy Hellsten muotoili jossain kirjassaan näin:


”Rohkeus syntyy kokemuksesta että on kannettu. Silloinkin kun tekee mahdottomia.”


Silloinkin kun tekee mahdottomia, mutta varsinkin kun tekee aivan tavallisia, oman näköisiä arjen valintoja. Ei mieti mitä muut ajattelee, vaan on uskollinen itselleen. Ei mieti kelpaako, riittääkö toisille, vaan haluaa ensisijaisesti riittää itselleen.


Mitä sinulle tarkoittaa se, että joku on rohkea? Että sinä olet rohkea?

Millaisissa tilanteissa näet rohkeutta esim. töissä?

Kuka saa sinut tuntemaan olosi kannetuksi? Tietääkö hän sen?


Elämää ihmettelemässä,

Päivi

#rohkeus #uskallus #ihmisyys #inhimillisyys #haavoittuvuus #itsetuntemus #johtajuus #vanhemmuus #valmentavajohtajuus #vapaus #entiedä #vaikuttavavallankumous


Kuva Tilda Tuohimaa




Pyysin kerran valmennuksessa osallistujia nimeämään taidon tai ominaisuuden, jota pitää kallisarvoisimpana itsessään. Eräs nainen sanoi rauhallisesti ja varmasti:


”Mä uskon, että mun tärkein taito on se, että mä olen todella, todella hyvä kuuntelija.”


Tunnen naista jonkin verran ja huomasin ajattelevani, että totta. Tuo on taatusti totta. Sitten tajuntaani iski, että voi hyvää päivää. Tämä on ensimmäinen kerta ikinä, kun kuulen jonkun pitävän itseään hyvänä kuuntelijana. Ei, erinomaisena kuuntelijana.


Tuon valmennuspäivän jälkeen kotiin ajellessa aloin purkaa itselleni, että mikä tekee hänestä erinomaisen kuuntelijan.


Hänessä on rauha, läsnäolemisen taito.


Hänessä on totta itsetuntemus ja erilaisuuden arvostus.


Hän katsoo silmiin. Katse ei arvostele, vaan hyväksyy. Hän On.

Kun hän kuuntelee, hän kuuntelee. Ei tee mitään muuta. Ei räplää kännykkää, ennemminkin varmistaa, että se ei häiritse.


Hän hymyilee, on kiinnostunut. Silloin tällöin, sopivalla rytmillä, esittää kysymyksiä.


Hän vaikuttaa vuorotellen. Ei puhu päälle eikä keskeytä, vaan puhuu kun on hänen vuoro. Ja antaa silloin jotain inhimillistä itsestään. Kohtaa tasavertaisena.

Hän elää ja ajattelee joustavasti. Hän voi olla asioista eri mieltä kuin minä, mutta hänellä ei ole tarvetta lähteä voittamaan väittelyä.

Vuorotellen vaikuttamisessa avautuu aivan uusi ulottuvuus, jos opettelemme validoimaan toisen näkemyksiä, vaikka emme olisikaan kuunnellessa samaa mieltä.

Usein huomaan, että jotain mitä tuli sanottua, kumpuaa vain siitä, että piti päästä sanomaan. Mutta MINÄ. MINUN mielestä. No en MINÄ ainakaan. Jne. Aaargh.


Tärkeämpiä ovat kuitenkin ne hetket kun huomaa, että hei, mä onnistuin. Sain pidettyä sisälläni jonkin sellaisen, joka olisi vain repinyt tai loukannut, mitätöinyt tai vähätellyt. Asia saattoi olla oikea ja aiheellinen, mutta se miten se oli sisuskaluissa ehtinyt muotoutua, ei olisi edistänyt asiaa pätkän vertaa. Joten hurraa pienet onnistumiset!


Aikanaan kerroin ja näytin eräälle ihmiselle, intoa täynnä kuin ilmapallo, kuinka paljon pidän eräästä yksityiskohdasta kodissamme. Hän vastasi: ”Ai, minusta se on aika vastenmielinen, en tykkää yhtään.” Tussahdus.


Hihiii. Sen olisi voinut sanoa vaikka näinkin: ”Hei ihana, että olet saanut jotain mistä kovasti tykkäät.”


Toisen ajatuksia voi validoida, vaikka ei olisikaan samaa mieltä. Ensimmäisessä tapauksessa rikotaan yhteyttä, toisessa vahvistetaan sitä. Ja ollaan silti eri mieltä siitä, onko se yksityiskohta ihana vai ei : )

Itselleni validoivassa kuuntelemisessa vaikeinta on malttaminen. Silti, joka kerta kun siinä onnistuu, löytää itsensä oppijan paikalta. Huomaa ymmärtävänsä enemmän. Tai huomaa olleensa väärässä. Tehneensä aivan hutitulkinnan. Tai huomaa olleensa puutteellisen tiedon varassa. Tai huomaa tuntevansa suurta sympatiaa toista kohtaan. Oppijan paikalla on aika hyvä olla.

Kuka on sinun mielestä hyvä kuuntelija? Mikä tekee hänestä sellaisen?

Millainen sinä olet kuuntelijana? Mistä tiedät, että näin on?

Milloin viimeksi olet järjestänyt aikaa kuuntelemiselle?

Pääsiäinenkin on hyvää aikaa pysähtyä, kuunnella. Joten pysäyttävää pääsiäisen aikaa ja kuulemiin!


Päivi

P.S. Mulla on aivan maailman paras hieroja. Aina kun hän alkaa hieroa kertomaani kipukohtaa, hän sanoo ensin: ”No niin, kuunnellaanpa mitäs tämä (vaikka nyt) musculus gluteus haluaa mulle kertoa.”

Siis woooow! : )

#vuorovaikutus #yhteys #kuunteleminen #kuuleminen #validointi #validoivakuunteleminen #kansalaistaidot #tiimitaidot #johtajuus #vanhemmuus #valmentavajohtajuus #itsetuntemus #erilaisuus #kohtaaminen #rohkeus #uskallus #oppiminen #vapaus #vaikuttavavallankumous


Kuva: Mona Leppäharju




Oletko miettinyt koskaan sanaa vuorovaikutus? Se on ministi kutkuttava, kun sen purkaa osiin. Vuoron perään vaikuttaminen, siitähän on kyse. Tai tulisi olla. Useinkaan ei tasan ole.


Joitakin kuukausia sitten kuuntelin Yle Areenasta sarjaa "Ammattina rikos". Siinä syyttäjä Pasi Pälsiltä kysyttiin, millainen on hyvä syyttäjä. Vastaus oli, että hän on rauhallinen,

provosoitumaton,

selkeä ilmaisussaan ja

kyvykäs löytämään olennaisen.


Tuumin, että aivan viiltävän hyvä kuvaus kenestä tahansa taitavasta vuorotellen vaikuttajasta. Nuo ovat kaikki hyvän johtajan, hyvän vanhemman, hyvän viestijän ominaisuuksia.


Jokaisen ihmisen perustarve on tulla kuulluksi, kohdatuksi. Miksi tämän ymmärtäminen johtamisessa on tärkeää? Tai mitä sä olet mieltä, onko se?

Kun johtajan tehtävänä on viedä yritystä/yhteisöä/perhettä, tiettyyn suuntaan, jotain päämäärää kohti, niin ihmiset kulkevat päämäärää kohti helpommin ja mieluummin, jos he kokevat, että heitä kuullaan ja heitä ymmärretään. Jos osaa kuunnella, kysellä, kohdata, on iso riski, että ihminen kokee tulleensa kohdatuksi. Tällöin kasvaa myös riski yhteiseen suuntaan kulkemisesta.


(Muutosvastarinta on muuten sana, johon uskon koko ajan vähemmän ja vähemmän.)

Minun elämä on loikkinut kujiaan sillä tavalla, että olen oppinut kyselemisen ja kuuntelemisen merkityksen kaikkein tärkeimmäksi. Ymmärrän niiden merkityksestä omassa elämässä ja toisten vuorovaikutussuhteissa koko ajan enemmän ja enemmän. Se on kiehtovaa. Harjoittelen ankarasti. Treenit on hikisiä, raastavia, vaativia. Tämä johtuu siitä, että olen erittäin valmis avaamaan suuni ja päästämään kirjaimia ulos, solkenaan, kovaa. Tykkään myös ennemmin kertoa miten asiat ovat, kuin kysyä miten toinen kokee tai näkee niiden olevan. Valuvika. Mutta Luojan kiitos, mitä vaikeimpia asioita voi opetella.


Itse asiassa uskoni siihenkin, että ”tällainen mä vain olen”, on hyvin ohkainen. Siinä vaiheessa kun tajuaa millainen on, alkaa oma vastuu asian suhteen. Moni meistä tykkää loputtomasti omista jutuistaan ja luulee, että ne on kaikkien mielestä yhtä kiinnostavia kuin minustakin (huutonaurua!). Jos opettelee olemaan välillä hiljaa, oppii tosi paljon toisista. Ja itsestään. Jo sen tajuaminen, että aina ei ole pakko sanoa viimeistä sanaa, saati täyttää tyhjää tilaa, on hyvin vapauttavaa ja palkitsevaa. Ja kyllä, opettelen tätä kovasti. Vähän väliä olisi kiva sanoa jotakin, vielä yksi juttu hei! Kerran valmennuksessa eräs osallistuja aprikoi ääneen: "Sitä mietin joskus, että onko aina pakko täyttää tyhjä tila? Olisko joskus ihan ok, että ei sanottaiskaan mitään?".

Kysymysten esittäminen on lyömätön työkalu vuorotellen vaikuttamisen kehittämisessä. Hyvät kysymykset käynnistävät ajattelua, antavat tietoa. Suurenmoiset kysymykset puolestaan muuttavat maailmaa.


Mikä on ollut sinun elämässäsi esitetty kysymys/kohtaaminen, joka on saanut sinut pysähtymään, muuttamaan suuntaa, havahtumaan?

Mitä silloin tapahtui? Mitä tärkeää oivalsit?


Kysymykset ovat hyvä ja toimiva keino auttaa toista pysähtymään, pohtimaan. Ne ovat keino tulla rinnalle, tasavertaiseksi. Keino luoda yhteyttä ja asettua saman pöydän ääreen. Ne ovat sekä kysyjälle että vastaajalle mahdollisuus harjoitella rohkeutta, houkutella ajatuksia ja tunteita esiin. Ne yhdistävät, tavallaan riisuvat aseista. Kysymykset toimivat myös loistavana alustana kuuntelemisen harjoittelulle, siinä kasvamiselle. Joskus tilanteissa, joissa ajatukseni on sinkoutumassa suusta ulos kuin pihlajanmarja puhallusputkesta, saatan vahingossa ehtiä muuttaa ajatuksen kysymykseksi. Yleensä silloin pääsee syntymään jotain hyvää.


Jos sinun työkavereiltasi tai läheisiltäsi kysyttäisiin, oletko sinä heidän mielestä taitava puhumaan, kertomaan, kysymään tai kuuntelemaan, niin mitä arvelet, että he vastaisivat?


Eräs tutkija ja terapeutti totesi minulle tästä aiheesta keskustellessamme näin: ”Mitä enemmän teen tätä työtä, kohtaan ihmisiä, sitä paremmin ymmärrän, että ei minulla voi olla oikeita vastauksia. Ainoastaan kysymyksiä.”


Supervoima. Täsmäase. Oppimisen mahdollistaja, oivalluttamisen hyppylauta. Välittämisen väline.

Kysymykset.

#vuorovaikutus #kysymykset #kysyminen #kuunteleminen #kansalaistaidot #tiimitaidot #johtajuus #vanhemmuus #valmentavajohtajuus #itsetuntemus #erilaisuus #kohtaaminen #rohkeus #uskallus #yhteys #oppiminen #vapaus #vaikuttavavallankumous


Kuva: Mona Leppäharju

1
2

O T A  Y H T E Y T T Ä

Päivi Tuohimaa

  • Black Instagram Icon
  • Black LinkedIn Icon