Sapattivapaani idea oli olla tekemättä töitä kokonaan. Painaa pause-nappia, pyrkiä kuuntelemaan omia ajatuksia. Ja läheisten. Ainoastaan kesälle ja syksylle ennen vapaata sovitut työt olivat suunnitelmissa. Niinpä en ole kirjoittanut edes blogia.
Joku kuukausi sitten tuskastelin, että haluaisin jo kirjoittaa, mutta sydän metelöi tyhjää. Puolivahingossa huikkasin perheelleni, että mistähän mun kannattaisi kirjoittaa seuraavaksi. Toinen muksuista sanoi, että kirjoita rohkeudesta, se on sun juttu. Tuo ajatus kosketti, koska tiesin sen olevan totta. Samalla se jätti vähän orvoksi. Tajusin myös, että en silti ollut ihan loppuun asti ihmetellyt, että mitä rohkeus minulle lopulta tarkoittaa. Niinpä taittelin tuon koskettavan kehoituksen jonnekin sydämen perukoille odottamaan oikeaa hetkeä tulla kirjoitetuksi.
Olen saanut elää aivan poikkeuksellista vuotta. Ei pelkästään koronan vuoksi, vaan erityisesti siksi, että perheemme monen vuoden unelma toteutui ja muutimme keväällä 2020 Kreikkaan Thassoksen saarelle. Europan läpi ajaminen, koronan kiihtyminen pandemiaksi, Kreikan ja Turkin välisen pakolaiskriisin eskaloituminen, olivat aika isoja vaikeiden tunteiden nostattajia tänne ajaessa. Perille saavuttaessa uuden kulttuurin, yhteiskunnan, kodin ja etäkoulun haltuunotto sekä lockdown kohottivat välillä limpputaikinan lailla mieleen kysymyksen, että pitikö tämän nyt oikeasti olla näin uuvuttavaa. Eikö kyseessä pitänyt olla sapattivapaa – vapaa myös vaikeista tunteista, peloista? Vetelin päikkäreitä aivan väsyksissä ja mietin että mitä nyt ihmettä, ei meinaa jaksaa!
Upeissa maisemissa lenkkeily, lepo, rauha, luonnon pukeutuminen väriloistoon, makuhermoja hellivä ruoka ja pitkät, hitaat aamut palauttivat kuitenkin perspektiivin. Unelma oli toteutunut ja se oli hyvä. Sellaisena ja kaikkinensa, ei toivottuine yllätyksineenkin.
Moni kommentoi matkallemme lähtöä rohkeuden näkökulmasta.
Te olette kyllä tosi rohkeita.
Mielettömän rohkeaa toteuttaa tuommoinen unelma!
Hurjaa, että uskallatte jättää työt ja koulut ja lähteä! Tosi rohkeaa.
Aluksi en ihan tajunnut, miksi tänne lähtö nyt olisi kovinkaan rohkeaa. Olemme aina olleet seikkailijaluonteita, ex-temporetyyppejä. Tätä oli sentään suunniteltu ehkä 15 vuotta! Kohtalaisen maltillista, sanoisin. Mutta sitten eräs ystäväni avasi rohkeuden näkökulmaa seuraavasti: ”Suurimmalle osalle meistä olisi varminta jäädä kotiin, tuttuun ja turvalliseen. Siksi se mitä teette, on rohkeaa.”
Kesän aikana olen tuijotellut merelle, odotellut tervehtimään tulevia delfiinejä ja miettinyt rohkeutta. Uskallusta. Mitä se oikein tarkoittaa? Millaisissa tilanteissa se näyttäytyy juuri minulle? Kaikille se varmasti näkyy vähän eri tavoin. Olen huomannut, että minulle se näyttäytyy hyvin pieninä, hiljaisina valintoina tai hetkinä. Sellaisina, joilla saattaa olla elämää tai olemista muuttavat seuraukset.
Huomaan ihailevani suurenmoista rohkeutta vaikkapa seuraavissa tilanteissa:
Sitoutumiskammoinen uskaltaa luottaa, menee naimisiin ja perustaa perheen.
Ihmispelon vankina elävä voittaa itsensä ja pyytää apua ventovierailta.
Hylätyksi tulemista pelkäävä löytää itsensä avioeron keskeltä, mutta ei hylkääkään enää itseään.
Asiakaspalvelutyötä tekevä yrittäjä kertoo asiakkaalleen kohteliaasti, ettei ole neljän jälkeen käytettävissä, koska se on perheeltä pois.
Lapsi sanoo äidilleen: Sä katsot mua pettyneenä.
Kaikki sellaiset hetket kun ihminen uskaltaa sanoa
”En tiedä.”
Tykkään, että tuo En tiedä –on itse asiassa yksi rohkeimmista ja inspiroivimmista lauseista. Se jättää tilaa oppimiselle, tuo rinnalle. Se pysäyttää ja inhimillistää. Liian usein me luullaan, että pitää tietää kaikki. Ei pidä.
On ollut mielenkiintoista löytää itsestä sellainen ajatus, että minulle suurenmoista rohkeutta tarkoittaa uskaltautuminen todeksi, paljaaksi. Ja että mitä suurempi rohkeus on kyseessä, sitä vähemmän on meteliä, valoshowta, raketteja ja fanfaareja.
Mutta todeksi tuleminen voi olla aika pelottavaa. Uhkarohkeaa? Koska aina kun tekee tai valitsee jotain rohkeaa, valitsee olla totta ja näkyvä, ottaa myös riskin tulla hylätyksi. Tommy Hellsten muotoili jossain kirjassaan näin:
”Rohkeus syntyy kokemuksesta että on kannettu. Silloinkin kun tekee mahdottomia.”
Silloinkin kun tekee mahdottomia, mutta varsinkin kun tekee aivan tavallisia, oman näköisiä arjen valintoja. Ei mieti mitä muut ajattelee, vaan on uskollinen itselleen. Ei mieti kelpaako, riittääkö toisille, vaan haluaa ensisijaisesti riittää itselleen.
Mitä sinulle tarkoittaa se, että joku on rohkea? Että sinä olet rohkea?
Millaisissa tilanteissa näet rohkeutta esim. töissä?
Kuka saa sinut tuntemaan olosi kannetuksi? Tietääkö hän sen?
Elämää ihmettelemässä,
Päivi
#rohkeus #uskallus #ihmisyys #inhimillisyys #haavoittuvuus #itsetuntemus #johtajuus #vanhemmuus #valmentavajohtajuus #vapaus #entiedä #vaikuttavavallankumous
Kuva Tilda Tuohimaa
