Pyysin kerran valmennuksessa osallistujia nimeämään taidon tai ominaisuuden, jota pitää kallisarvoisimpana itsessään. Eräs nainen sanoi rauhallisesti ja varmasti:


”Mä uskon, että mun tärkein taito on se, että mä olen todella, todella hyvä kuuntelija.”


Tunnen naista jonkin verran ja huomasin ajattelevani, että totta. Tuo on taatusti totta. Sitten tajuntaani iski, että voi hyvää päivää. Tämä on ensimmäinen kerta ikinä, kun kuulen jonkun pitävän itseään hyvänä kuuntelijana. Ei, erinomaisena kuuntelijana.


Tuon valmennuspäivän jälkeen kotiin ajellessa aloin purkaa itselleni, että mikä tekee hänestä erinomaisen kuuntelijan.


Hänessä on rauha, läsnäolemisen taito.


Hänessä on totta itsetuntemus ja erilaisuuden arvostus.


Hän katsoo silmiin. Katse ei arvostele, vaan hyväksyy. Hän On.

Kun hän kuuntelee, hän kuuntelee. Ei tee mitään muuta. Ei räplää kännykkää, ennemminkin varmistaa, että se ei häiritse.


Hän hymyilee, on kiinnostunut. Silloin tällöin, sopivalla rytmillä, esittää kysymyksiä.


Hän vaikuttaa vuorotellen. Ei puhu päälle eikä keskeytä, vaan puhuu kun on hänen vuoro. Ja antaa silloin jotain inhimillistä itsestään. Kohtaa tasavertaisena.

Hän elää ja ajattelee joustavasti. Hän voi olla asioista eri mieltä kuin minä, mutta hänellä ei ole tarvetta lähteä voittamaan väittelyä.

Vuorotellen vaikuttamisessa avautuu aivan uusi ulottuvuus, jos opettelemme validoimaan toisen näkemyksiä, vaikka emme olisikaan kuunnellessa samaa mieltä.

Usein huomaan, että jotain mitä tuli sanottua, kumpuaa vain siitä, että piti päästä sanomaan. Mutta MINÄ. MINUN mielestä. No en MINÄ ainakaan. Jne. Aaargh.


Tärkeämpiä ovat kuitenkin ne hetket kun huomaa, että hei, mä onnistuin. Sain pidettyä sisälläni jonkin sellaisen, joka olisi vain repinyt tai loukannut, mitätöinyt tai vähätellyt. Asia saattoi olla oikea ja aiheellinen, mutta se miten se oli sisuskaluissa ehtinyt muotoutua, ei olisi edistänyt asiaa pätkän vertaa. Joten hurraa pienet onnistumiset!


Aikanaan kerroin ja näytin eräälle ihmiselle, intoa täynnä kuin ilmapallo, kuinka paljon pidän eräästä yksityiskohdasta kodissamme. Hän vastasi: ”Ai, minusta se on aika vastenmielinen, en tykkää yhtään.” Tussahdus.


Hihiii. Sen olisi voinut sanoa vaikka näinkin: ”Hei ihana, että olet saanut jotain mistä kovasti tykkäät.”


Toisen ajatuksia voi validoida, vaikka ei olisikaan samaa mieltä. Ensimmäisessä tapauksessa rikotaan yhteyttä, toisessa vahvistetaan sitä. Ja ollaan silti eri mieltä siitä, onko se yksityiskohta ihana vai ei : )

Itselleni validoivassa kuuntelemisessa vaikeinta on malttaminen. Silti, joka kerta kun siinä onnistuu, löytää itsensä oppijan paikalta. Huomaa ymmärtävänsä enemmän. Tai huomaa olleensa väärässä. Tehneensä aivan hutitulkinnan. Tai huomaa olleensa puutteellisen tiedon varassa. Tai huomaa tuntevansa suurta sympatiaa toista kohtaan. Oppijan paikalla on aika hyvä olla.

Kuka on sinun mielestä hyvä kuuntelija? Mikä tekee hänestä sellaisen?

Millainen sinä olet kuuntelijana? Mistä tiedät, että näin on?

Milloin viimeksi olet järjestänyt aikaa kuuntelemiselle?

Pääsiäinenkin on hyvää aikaa pysähtyä, kuunnella. Joten pysäyttävää pääsiäisen aikaa ja kuulemiin!


Päivi

P.S. Mulla on aivan maailman paras hieroja. Aina kun hän alkaa hieroa kertomaani kipukohtaa, hän sanoo ensin: ”No niin, kuunnellaanpa mitäs tämä (vaikka nyt) musculus gluteus haluaa mulle kertoa.”

Siis woooow! : )

#vuorovaikutus #yhteys #kuunteleminen #kuuleminen #validointi #validoivakuunteleminen #kansalaistaidot #tiimitaidot #johtajuus #vanhemmuus #valmentavajohtajuus #itsetuntemus #erilaisuus #kohtaaminen #rohkeus #uskallus #oppiminen #vapaus #vaikuttavavallankumous


Kuva: Mona Leppäharju




Oletko miettinyt koskaan sanaa vuorovaikutus? Se on ministi kutkuttava, kun sen purkaa osiin. Vuoron perään vaikuttaminen, siitähän on kyse. Tai tulisi olla. Useinkaan ei tasan ole.


Joitakin kuukausia sitten kuuntelin Yle Areenasta sarjaa "Ammattina rikos". Siinä syyttäjä Pasi Pälsiltä kysyttiin, millainen on hyvä syyttäjä. Vastaus oli, että hän on rauhallinen,

provosoitumaton,

selkeä ilmaisussaan ja

kyvykäs löytämään olennaisen.


Tuumin, että aivan viiltävän hyvä kuvaus kenestä tahansa taitavasta vuorotellen vaikuttajasta. Nuo ovat kaikki hyvän johtajan, hyvän vanhemman, hyvän viestijän ominaisuuksia.


Jokaisen ihmisen perustarve on tulla kuulluksi, kohdatuksi. Miksi tämän ymmärtäminen johtamisessa on tärkeää? Tai mitä sä olet mieltä, onko se?

Kun johtajan tehtävänä on viedä yritystä/yhteisöä/perhettä, tiettyyn suuntaan, jotain päämäärää kohti, niin ihmiset kulkevat päämäärää kohti helpommin ja mieluummin, jos he kokevat, että heitä kuullaan ja heitä ymmärretään. Jos osaa kuunnella, kysellä, kohdata, on iso riski, että ihminen kokee tulleensa kohdatuksi. Tällöin kasvaa myös riski yhteiseen suuntaan kulkemisesta.


(Muutosvastarinta on muuten sana, johon uskon koko ajan vähemmän ja vähemmän.)

Minun elämä on loikkinut kujiaan sillä tavalla, että olen oppinut kyselemisen ja kuuntelemisen merkityksen kaikkein tärkeimmäksi. Ymmärrän niiden merkityksestä omassa elämässä ja toisten vuorovaikutussuhteissa koko ajan enemmän ja enemmän. Se on kiehtovaa. Harjoittelen ankarasti. Treenit on hikisiä, raastavia, vaativia. Tämä johtuu siitä, että olen erittäin valmis avaamaan suuni ja päästämään kirjaimia ulos, solkenaan, kovaa. Tykkään myös ennemmin kertoa miten asiat ovat, kuin kysyä miten toinen kokee tai näkee niiden olevan. Valuvika. Mutta Luojan kiitos, mitä vaikeimpia asioita voi opetella.


Itse asiassa uskoni siihenkin, että ”tällainen mä vain olen”, on hyvin ohkainen. Siinä vaiheessa kun tajuaa millainen on, alkaa oma vastuu asian suhteen. Moni meistä tykkää loputtomasti omista jutuistaan ja luulee, että ne on kaikkien mielestä yhtä kiinnostavia kuin minustakin (huutonaurua!). Jos opettelee olemaan välillä hiljaa, oppii tosi paljon toisista. Ja itsestään. Jo sen tajuaminen, että aina ei ole pakko sanoa viimeistä sanaa, saati täyttää tyhjää tilaa, on hyvin vapauttavaa ja palkitsevaa. Ja kyllä, opettelen tätä kovasti. Vähän väliä olisi kiva sanoa jotakin, vielä yksi juttu hei! Kerran valmennuksessa eräs osallistuja aprikoi ääneen: "Sitä mietin joskus, että onko aina pakko täyttää tyhjä tila? Olisko joskus ihan ok, että ei sanottaiskaan mitään?".

Kysymysten esittäminen on lyömätön työkalu vuorotellen vaikuttamisen kehittämisessä. Hyvät kysymykset käynnistävät ajattelua, antavat tietoa. Suurenmoiset kysymykset puolestaan muuttavat maailmaa.


Mikä on ollut sinun elämässäsi esitetty kysymys/kohtaaminen, joka on saanut sinut pysähtymään, muuttamaan suuntaa, havahtumaan?

Mitä silloin tapahtui? Mitä tärkeää oivalsit?


Kysymykset ovat hyvä ja toimiva keino auttaa toista pysähtymään, pohtimaan. Ne ovat keino tulla rinnalle, tasavertaiseksi. Keino luoda yhteyttä ja asettua saman pöydän ääreen. Ne ovat sekä kysyjälle että vastaajalle mahdollisuus harjoitella rohkeutta, houkutella ajatuksia ja tunteita esiin. Ne yhdistävät, tavallaan riisuvat aseista. Kysymykset toimivat myös loistavana alustana kuuntelemisen harjoittelulle, siinä kasvamiselle. Joskus tilanteissa, joissa ajatukseni on sinkoutumassa suusta ulos kuin pihlajanmarja puhallusputkesta, saatan vahingossa ehtiä muuttaa ajatuksen kysymykseksi. Yleensä silloin pääsee syntymään jotain hyvää.


Jos sinun työkavereiltasi tai läheisiltäsi kysyttäisiin, oletko sinä heidän mielestä taitava puhumaan, kertomaan, kysymään tai kuuntelemaan, niin mitä arvelet, että he vastaisivat?


Eräs tutkija ja terapeutti totesi minulle tästä aiheesta keskustellessamme näin: ”Mitä enemmän teen tätä työtä, kohtaan ihmisiä, sitä paremmin ymmärrän, että ei minulla voi olla oikeita vastauksia. Ainoastaan kysymyksiä.”


Supervoima. Täsmäase. Oppimisen mahdollistaja, oivalluttamisen hyppylauta. Välittämisen väline.

Kysymykset.

#vuorovaikutus #kysymykset #kysyminen #kuunteleminen #kansalaistaidot #tiimitaidot #johtajuus #vanhemmuus #valmentavajohtajuus #itsetuntemus #erilaisuus #kohtaaminen #rohkeus #uskallus #yhteys #oppiminen #vapaus #vaikuttavavallankumous


Kuva: Mona Leppäharju



Aivot ovat mystinen ja jännittävä laitos. Ne toimivat tiettyjen prosessien mukaan, jotka on ikään kuin koodattu järjestelmään. Jos aivojen käyttöohjeista ei välitä, ne eivät kykene toimimaan. Aivojen on saatava kokea olevansa turvassa. Sitä ne eivät koe, jos ihminen joutuu pelkäämään. Sitä ne eivät koe, jos ei ole hallinnan tunnetta, toivoa, iloa, yhteyttä. Koska silloin vallitsee kaaos ja selkeyden puute. Kuulin joskus kysymyksen, joka oli minusta aivan hurjan pelottava, pysäyttävä ja välttämätön.


”Johdatko niin, että aivoilla on mahdollisuus toimia?”


Hrrrr!! Mikä mahtava ja aivan kauhea kysymys, sisältämänsä vastuuaspektin perusteella. Johdammeko niin, että ihmisten aivoilla on mahdollisuus toimia? Jos emme ymmärrä mitä tarkoittaa se, että aivojen tarvitsee saada kokea olevansa turvassa, käytännössä estämme niitä toimimasta. Olemme tällöin valinneet luoda kulttuuria, jossa tulokset heikkenee, ihmisten lahjat ja parhaus ei voi päästä esiin, paha olo kasvaa. Kulttuurin, jossa tavalla tai toisella on oltava alati varuillaan, taisteluasemissa.


Jos taas olemme selvillä turvallisuuden tärkeydestä, olemme valinneet luoda ja mahdollistaa kulttuuria, jossa ihmisten on mahdollista antaa parastaan, kukoistaa ja antaa yrityksenkin kukoistaa.


Oletko muuten koskaan kelaillut, mitä tämä tarkoittaa kotona? Millaista kulttuuria olemme valinneet luoda ykköstiimissä? Itsellä alkoi aikanaan yhden osa-alueen talkoot, kun muksu sanoi, että ”Sä olet pelottava kun sä kiivastut niin helposti.”Pitääkin pyytää itselle kasvukeskusteluhetki, että miten mä olen pärjännyt ja edennyt opettelussa.


Mitä se turvallisuus sitten tarkoittaa? Eri ihmisille turvallisuuden kokemus syntyy varmasti eri asioista, mutta mitä se tarkoittaa aivojen toiminnan kannalta? Ainakin sitä, että ihminen suoriutuu, ajattelee ja oppii paremmin silloin, kun ei tarvitse olla peloissaan, stressaantunut tai masentunut. Meidän kaikkien lapsuudessa syntyneet ikävät muistot esim. kouluun liittyen sisältävät stressiä tai pelkoa. Nolaamista, kiusaamista, pelkoa ettei hyväksytä, ettei osaa jne.


Aivojen ylemmissä osissa sijaitsevat kognitiiviset taidot; ajattelu, johdonmukaisuus, arviointikyky, luovuus, ongelmanratkaisu, suunnittelu, priorisointi, empatia ja mitä kaikkea muuta. Siis kaikki se, minkä vääjäämättä julistamme huippulahjakkuuksien ja huippusuoritusten ingredienteiksi! Aivojen alemmissa osissa puolestaan on sellaiset toiminnot kun taistele, pakene ja tekeydy kuoliaaksi. Napit, jotka painuvat kirskuen pohjaan, kun jokin uhkaa meitä.


Järjestelmään on koodattu, että jos jokin uhkaa meitä, silloin on puolustauduttava. Aika fiksua. Mutta jos aivot joutuvat olemaan tässä moodissa esim. työpaikalla toistuvasti ja jatkuvasti, tulee noutaja aika nopsaan. Vähimmilläänkin vahvoja tunnelmia noutajasta. Aivoihin nimittäin vapautuu koko ajan stressihormoneja, jotka alkavat sammuttaa järjellistä toimintaa ja aktivoida aivoista niitä alueita, jotka on suunniteltu reagoimaan vaaraan. Jos olemme uhattuna, jos emme ole turvassa, olemme vaarassa. Herttaisen yksinkertaista ja samalla aivan lyijynraskasta.


Aivot eivät kykene toimimaan, jos ne ovat jatkuvasti stressihormonimarinadissa. Tällöin myös kohtaamiskyky automaattisesti alenee, kaikkea tulee tulkittua uhkan näkökulmasta. Stressi kapeuttaa meitä.


Jos johtajana/vanhempana/työkaverina pidät huolta siitä, että aivot saavat kokea olevansa turvassa, ymmärrämme jokainen, että kontribuutio on järkälemäinen positiivisuudessaan.


Haavoittuvuuteen perustuva luottamus kasvaa – on lupa olla totta ja näkyvä.

Hedelmälliset konfliktit lisääntyvät – asiat kipinöitävät kiihkeästikin parasta lopputulosta tavoitellessa, ihmisiä ei sivalleta.


Sitoutuneisuus kasvaa – turvassa on helppo olla oman työnsä omistaja ja toimitusjohtaja.


Vastuuvelvollisuus alkaa puhjeta kukkaan varovasti – vaikeista asioista ei vaieta eikä niitä hoideta automaattisesti pomon kautta, vaan rohkeasti asianosaiset kohdaten.


Tulokset ja tavoitteet muodostuvat yhteiseksi jutuksi – ajatus samaaan suuntaan soutamisesta alkaa näyttäytyä tavoiteltavana, houkuttelevana.


Johdatko sinä niin, että aivoilla on mahdollista toimia? Töissä, kotona, harrastuksissa?


#aivot #aivotutkimus #aivoturvallisuus #aivotyöturvallisuus #aivotyörauha #johtajuus #vanhemmuus #pyskologia #maalaisjärki #turvallisuus #luottamus #yhteys #hyväksyntä #tavoitteet #tulokset #rajat #tiimityötaidot #tiiminterveydentila #erilaisuus #haavoittuvuus #työterveys #itsetuntemus #peilikäyttäytymisprofiili #stressi #pelko #uupumus #masennus #stressihormoni #kohtaamiskyky #valmentavajohtajuus #joustavuus #kasvu #oppiminen #rohkeus #uskallus #vaikuttavavallankumous

Kuva: Mona Leppäharju

O T A  Y H T E Y T T Ä

Päivi Tuohimaa

  • Black Instagram Icon
  • Black LinkedIn Icon