Pyysin kerran valmennuksessa osallistujia nimeämään taidon tai ominaisuuden, jota pitää kallisarvoisimpana itsessään. Eräs nainen sanoi rauhallisesti ja varmasti: ”Mä uskon, että mun tärkein taito on se, että mä olen todella, todella hyvä kuuntelija.” Tunnen naista jonkin verran ja huomasin ajattelevani, että totta. Tuo on taatusti totta. Sitten tajuntaani iski, että voi hyvää päivää. Tämä on ensimmäinen kerta ikinä, kun kuulen jonkun pitävän itseään hyvänä kuuntelijana. Ei,

Oletko miettinyt koskaan sanaa vuorovaikutus? Se on ministi kutkuttava, kun sen purkaa osiin. Vuoron perään vaikuttaminen, siitähän on kyse. Tai tulisi olla. Useinkaan ei tasan ole. Joitakin kuukausia sitten kuuntelin Yle Areenasta sarjaa "Ammattina rikos". Siinä syyttäjä Pasi Pälsiltä kysyttiin, millainen on hyvä syyttäjä. Vastaus oli, että hän on rauhallinen, provosoitumaton, selkeä ilmaisussaan ja kyvykäs löytämään olennaisen. Tuumin, että aivan viiltävän hyvä kuvaus kenes

Aivot ovat mystinen ja jännittävä laitos. Ne toimivat tiettyjen prosessien mukaan, jotka on ikään kuin koodattu järjestelmään. Jos aivojen käyttöohjeista ei välitä, ne eivät kykene toimimaan. Aivojen on saatava kokea olevansa turvassa. Sitä ne eivät koe, jos ihminen joutuu pelkäämään. Sitä ne eivät koe, jos ei ole hallinnan tunnetta, toivoa, iloa, yhteyttä. Koska silloin vallitsee kaaos ja selkeyden puute. Kuulin joskus kysymyksen, joka oli minusta aivan hurjan pelottava, pys

On ihmisiä, jotka kohdatessaan toisen, uuden ihmisen, odottavat, että tuo uusi tyyppi osoittautuu luottamuksen arvoiseksi. Kyse ei ole epäluulosta tai epäluottamuksesta, vaan odottamisesta. Tiedät tyypin. Sitten on ihmisiä, jotka luottavat automaattisesti. Saman tien. He ikään kuin antavat ensi tapaamalta todistukseen parhaan mahdollisen arvion, ja sen omistaa kunnes tyrii. Tämänkin tyypin tunnet. Molemmissa tavoissa on hyvekohtia ja kehityskohtia. Molemmat ovat yhtä oikeita

Onnistunut toisten johtaminen syntyy siitä, että on kohdannut itsensä ja osaa johtaa ensin itseään. Siis tuntee itsensä. ”Ole oma itsesi”on tosi ja herttainen kehoitus. Haaste on se, että moni meistä ei oikein edes tunne itseään. Itsetuntemus ei nimittäin ole mitenkään helppo asia. Päinvastoin. Mutta matka itseen maksaa itsensä takaisin moninkertaisesti ja toimii loppuelämän ilona – itselle mutta myös toisille. Itsetuntemusta yleensä edeltää se, että on jollain tavalla saanut

Annan muksulle tehtäväksi siivota oman huoneensa, se kun näyttää kuin tornado olisi pyörähtänyt paikalla. Hän menee siivoamaan, ilmoittaa kohta, että: “No niin, son SIIVOTTU!”. Menen paikalle ja ummetun pettymyksestä: “Onko TÄMÄ sun käsitys siitä, miltä näyttää siivottu huone?”. Astiat on nostettu lattialta työpöydälle, vaatemytyt on työnnetty tuolille, peitto ja tyyny on lingottu sängylle. Käytännössä ne kohdat, jotka olin toivonut korjatuksi, siivotuksi, olikin vain aurattu

Minua on aina kiehtonut johtajuuden näkökulmasta alisuoriutuminen. Mistä se johtuu? Miksi sitä tapahtuu, mitä siinä tapahtuu? Mitä siihen liittyy sellaista, jota en vielä tiedä? Ja mikä on yhteyden, suhteen, merkitys alisuoriutumisessa? Alisuoriutumiskeskusteluun liittyy usein vakioasetelma, joka viestii, että tuo toinen alisuorituu ja minä en. Että tuo toinen on alempana, minä ylempänä. Tuo toinen ei hoida hommaansa kunnolla, minä hoidan, ja siksipä puhun siitä tässä. ”Joo P

Palauteteemaan liittyen minulle on ollut vuosien varrella suuri löytö ja opettelunaihe se, että ennen kuin osaan antaa hedelmällistä palautetta toisille, on sitä osattava ottaa vastaan. Vastaanottaminen on herkkä taitolaji, niin on myös antaminen. Palautteen antaja on oikeastaan jonkin merkittävän kantaja. Sinä kannat jotain tietoa, löytöä, havaintoa, joka vastaaottajalleen voi olla kullanarvoista, jopa loppuelämän suuntaa muuttava. Palautteen antamisessa on kyse siitä, kuink

Palautteen saaminen, oikeammin sen puute, on kerta toisensa jälkeen ihmisten vastauksissa kun kysyn, mitä toivoisit enemmän tai lisää omassa työssäsi. Palaute on meille kaikille korvaamattoman tärkeää ja vaikuttaa suuresti, välillä ilostaen, välillä hämmentäen. Niissäkin yhteisöissä, joissa kovasti panostetaan työyhteisötaitoihin ja johtajuuden kehittämiseen, usein juuri palautteen puuttuminen nousee kuitenkin arjessa esiin. Kaikesta päätellen emme saa palautetta tarpeeksi. M

Eräs valmentajakolleega kysyi minulta ja tiimiläisiltä kerran, “Uskotko oikeasti esimerkillä johtamiseen? Uskotko oikeasti siihen, että omalla esimerkilläsi voit vaikuttaa yhtään mihinkään? Mä tarkoitan nyt niinku ihan OIKEASTI?” Tuosta kysymyksestä syntyi hyvä ja syvä keskustelu. En oikein osannut silloin vastata, koska kysymys herätti niin paljon pohdintaa ja keskustelua. Se myös nosti mieleeni lyhyen, mutta sitäkin merkittävämmän hetken eräältä syksyiseltä mökkireissulta.

"Ei tämän pitänyt kyllä näin mennä!” Onko tässä käynyt jokin virhe? “Asiakas oli aivan raivona!” Apua, ollaanko me mokattu? “Sähän et ole pysynyt ensinkään budjetissa!” No niin, nyt tulee vielä potkut.. “Miten sulla on voinut kestää näin monta tuntia tämän yhden pienen suunnitelman teossa??” No siten kun mä en osannut valita linjaa ja kukaan ei ehtinyt auttaa ja mua ahdisti ja sitä paitsi missä säkin olit silloin kun sun olis kuulunut olla täällä mun kans tekemässä tätä ja ja