Sapattivapaani idea oli olla tekemättä töitä kokonaan. Painaa pause-nappia, pyrkiä kuuntelemaan omia ajatuksia. Ja läheisten. Ainoastaan kesälle ja syksylle ennen vapaata sovitut työt olivat suunnitelmissa. Niinpä en ole kirjoittanut edes blogia. Joku kuukausi sitten tuskastelin, että haluaisin jo kirjoittaa, mutta sydän metelöi tyhjää. Puolivahingossa huikkasin perheelleni, että mistähän mun kannattaisi kirjoittaa seuraavaksi. Toinen muksuista sanoi, että kirjoita rohkeudest

Muistan lämpimän elävästi hetken muutaman vuoden takaa valmennuksesta. Kevätaurinko paistoi kuten tänäänkin, pöly tanssi samoilla kierteillä auringonsäteissä. Ihmiset tekivät valmennuksessa paritehtäviä, joista yksi kysymys kuului: Mitä kaipaat toisilta ihmisiltä, voidaksesi hyvin työpaikalla? Yhtäkkiä kuulin kun tilan täytti seuraava vastaus: “Eipä sitä muuta ihminen kaipaa kuin tulla nähdyksi ja kuulluksi. Olla hyväksytty semmoisena kuin on.” Tuo tilanne oli mielenkiintoine

"Ei tämän pitänyt kyllä näin mennä!” Onko tässä käynyt jokin virhe? “Asiakas oli aivan raivona!” Apua, ollaanko me mokattu? “Sähän et ole pysynyt ensinkään budjetissa!” No niin, nyt tulee vielä potkut.. “Miten sulla on voinut kestää näin monta tuntia tämän yhden pienen suunnitelman teossa??” No siten kun mä en osannut valita linjaa ja kukaan ei ehtinyt auttaa ja mua ahdisti ja sitä paitsi missä säkin olit silloin kun sun olis kuulunut olla täällä mun kans tekemässä tätä ja ja