"Ei tämän pitänyt kyllä näin mennä!” Onko tässä käynyt jokin virhe?
“Asiakas oli aivan raivona!” Apua, ollaanko me mokattu?
“Sähän et ole pysynyt ensinkään budjetissa!” No niin, nyt tulee vielä potkut..
“Miten sulla on voinut kestää näin monta tuntia tämän yhden pienen suunnitelman teossa??” No siten kun mä en osannut valita linjaa ja kukaan ei ehtinyt auttaa ja mua ahdisti ja sitä paitsi missä säkin olit silloin kun sun olis kuulunut olla täällä mun kans tekemässä tätä ja ja ja…
Mihin keskitymme, kun on aihetta epäillä, että asiat eivät menneet niin sanotusti aivan putkeen? Suhtautumisellamme on valtava merkitys siihen, mitä seuraavaksi tapahtuu. Kun lähdemme etsimään virhettä, syyllistä, niin lukitsemme itsemme ja vierellä olevat kohti toimintakyvyttömyyttä, syyllisyyttä, häpeää. Syntyy ahdistusta, raivostusta, pettymystä, kiukkua. Lipsahdamme helposti kohtaamiskyvyssä pakkasen puolelle ja pakotamme toisen asemaan, jossa hän kokee olonsa uhatuksi ja joutuu puolustautumaan. Jos taas valitsemme suhtautua asioihin mahdollisuus-näkökulmasta, "nyt hoidetaan tämä yhdessä!”, vapautamme ihmiset toimimaan levosta, luottamuksesta ja turvallisuudesta käsin.
Saamme aikaan onnistumista, yhteenkuuluvuutta, tuloksia.
Kun iPad menee rikki, on syytä paikantaa ongelma ja korjata se. Kun me ihmiset mokaamme, on syytä toimia aivan toisin.
Kenties palauttaa mieleen yhteinen tavoite, keskustella mitä olemme valmiit tekemään asioiden eteen, kääriä hihat ja alkaa hommiin. Luoda turvallinen ilmapiiri asian ratkaisemiselle. Niin kauan kuin ihmisistä on kyse, ongelmalähtöinen lähestyminen ei kovin mehukasta hedelmää tuota. Ja se EI tarkoita sitä, etteikö asioista puhuttaisi niiden oikeilla nimillä, päinvastoin. Olennaista onkin motiivi ja asenne, millä asioita lähestytään ja käsitellään.
Valmentajana ja uskaltajana on parasta se, kun näkee miten yksilöt ja tiimit tekevät havaintoja ja oppivat yhdessä. Löytävät itsestään potentiaalia, piirteitä tai vahvuuksia, jonka olemassa olosta he eivät olleet edes tietoisia. Huikeaa on se, kun tiimit saavat kiinni haastekohdista ja kääntävät ne kehityskohdiksi.
Ikuisen oppijan asenteella varustetut ihmiset tekevät jatkuvasti merkittäviä löytöjä itsestään, työkavereistaan, elämästä - ja ovat koko ajan vapaita oppimaan lisää.
Sain vasta olla valmentamassa eräässä suuressa asiantuntijaorganisaatiossa. Saavuin valmennuspaikalle niin, että asiakkaallani oli oma sisäinen palaveri käynnissä. Paikalle tullessani he kävivät etäpalaverina läpi alkuvuoden asioita, "miten meillä on mennyt". Erityistarkastelun kohteena oli viisi projektia, joissa oli epäonnistuttu ilmeisen tuntuvasti. Fiilikset olivat maissa, tuntui keljulta, ehkä joitakuita ahdisti, ainakin harmitti.
Myöhemmin valmennuspäivän aikana teimme yhteisiä tiimiharjoituksia, jotka liittyivät luottamuksen rakentumiseen. Luottamuksen rakentuminen tapahtuu neljän kivijalan päälle: avoimuus, hyväksyntä, suoruus ja uskottavuus.
Suoruusteemaan liittyen työstimme seuraavia kysymyksiä:
Puhutaanko meillä asioista suoraan, hankaliakaan asioita kaihtamatta?
Onko meillä tarkoituksenmukaiset menetelmät erimielisyyksien ratkaisemiseksi?
Selvitetäänkö meillä toisten odotuksia yleisesti ottaen?
Onko meillä riittävä virheiden analysointi?
Ilmeneekö meillä ”salaisia tarkoitusperiä”?
Tapahtuuko meillä takanapäin puhumista?
Kun harjoitukset olivat ohi, kerroin ihmisille, että haluaisin pyytää heiltä palautetta viimeisen tunnin aikana tehtyyn harjoitukseen, koska jostain syystä minulla oli itselläni epävarma olo, että oliko tämä harjoitus nyt oikea ja tarpeellinen juuri tähän kohtaan näille ihmisille. Kyseisen yksikön päällikkö totesi jotenkin näin: "Minusta tämä oli ehkä kaikkein paras harjoitus tähän mennessä, tajusin nimittäin jotain todella suurta ja haluaisin kertoa sen kaikille.” Seuraavaksi hän käveli taululle ja kirjoitti siihen isolla 627 VS. 5!!!
“Aamulla kun kävimme läpi yhteisiä asioita, keskityimme vain niihin projekteihin, jotka olivat menneet pieleen, niihin viiteen. Mutta emme maininneet sanallakaan niitä 627:ää muuta projektia, jotka ovat menneet hyvin! - ymmärrättekö!?!"
Tällaisten oivallusten syntyminen on valmentajan työn tähtihetkiä. Ihmiset tajusivat vetäjänsä johdolla jotain äärimmäisen olennaista, ja syntyi tuon yrityksen tulevaisuutta muuttava keskustelu. Kysyin heiltä, mitä tästä heidän esimiehen tekemästä havainnosta kannattaa tulevaisuutta varten oppia ja he kiteyttivät lopputuloksen seuraavasti:
“Meidän pitää katsoa niitä viittä projektia jotka menivät pieleen ja kysyä: mitä näistä pitää oppia?
Ja sitten meidän pitää katsoa niitä 627:ää projektia ja purkaa auki, mikä on mahdollistanut näissä onnistumisen!"
Seuraavaan projektipalaveriin voit ottaa mukaan vaikkapa nämä kysymykset:
Mitä pieniä tai suuria onnistumisia tässä projektissa on ollut?
Mikä on mahdollistanut nuo onnistumiset?
Mitä niistä olemme oppineet? Voiko oppimaamme hyödyntää muissa projekteissa/asiakkuuksissa?
Mitä työkaverini kaipaavat minulta, jotta voisimme onnistua jatkossakin?
Onnistumisiin, uskaltamisiin!
Päivi
P.S. Noita kysymyksiä kannattaa käydä läpi myös yhdessä asiakkaankin kassa <3
Tai jos oikein villiksi heittäydyt, niin oman perheen kanssa. Muutat vain kyssärit perhekontekstiin.
#haavoittuvuus #onnistuminen #voitto #epäonnistuminen #virhe #fokus #asenne #motiivi #oppiminen #esimiestyö #tiimityö #tiimityötaidot #työyhteisötaidot #kohtaamiskyky #ihmiset #ihmisyys #inhimillisyys #valmentaminen #oppiminen #uskaltaminen #uskaltaja #luottamus #projektityö #asiakastyö #johtajuus #vanhemmuus
Commenti