KUUNTELEMISTA JA VUOROTELLEN VAIKUTTAMISTA

Pyysin kerran valmennuksessa osallistujia nimeämään taidon tai ominaisuuden, jota pitää kallisarvoisimpana itsessään. Eräs nainen sanoi rauhallisesti ja varmasti:

”Mä uskon, että mun tärkein taito on se, että mä olen todella, todella hyvä kuuntelija.”

Tunnen naista jonkin verran ja huomasin ajattelevani, että totta. Tuo on taatusti totta. Sitten tajuntaani iski, että voi hyvää päivää. Tämä on ensimmäinen kerta ikinä, kun kuulen jonkun pitävän itseään hyvänä kuuntelijana. Ei, erinomaisena kuuntelijana.

Tuon valmennuspäivän jälkeen kotiin ajellessa aloin purkaa itselleni, että mikä tekee hänestä erinomaisen kuuntelijan.

Hänessä on rauha, läsnäolemisen taito.

Hänessä on totta itsetuntemus ja erilaisuuden arvostus.

Hän katsoo silmiin. Katse ei arvostele, vaan hyväksyy. Hän On

Kun hän kuuntelee, hän kuuntelee. Ei tee mitään muuta. Ei räplää kännykkää, ennemminkin varmistaa, että se ei häiritse.

Hän hymyilee, on kiinnostunut. Silloin tällöin, sopivalla rytmillä, esittää kysymyksiä.

Hän vaikuttaa vuorotellen. Ei puhu päälle eikä keskeytä, vaan puhuu kun on hänen vuoro. Ja antaa silloin jotain inhimillistä itsestään. Kohtaa tasavertaisena.

Hän elää ja ajattelee joustavasti. Hän voi olla asioista eri mieltä kuin minä, mutta hänellä ei ole tarvetta lähteä voittamaan väittelyä.

Vuorotellen vaikuttamisessa avautuu aivan uusi ulottuvuus, jos opettelemme validoimaan toisen näkemyksiä, vaikka emme olisikaan kuunnellessa samaa mieltä.

Usein huomaan, että jotain mitä tuli sanottua, kumpuaa vain siitä, että piti päästä sanomaan. Mutta MINÄ. MINUN mielestä. No en MINÄ ainakaan. Jne. Aaargh.

Tärkeämpiä ovat kuitenkin ne hetket kun huomaa, että hei, mä onnistuin. Sain pidettyä sisälläni jonkin sellaisen, joka olisi vain repinyt tai loukannut, mitätöinyt tai vähätellyt. Asia saattoi olla oikea ja aiheellinen, mutta se miten se oli sisuskaluissa ehtinyt muotoutua, ei olisi edistänyt asiaa pätkän vertaa. Joten hurraa pienet onnistumiset!

Aikanaan kerroin ja näytin eräälle ihmiselle, intoa täynnä kuin ilmapallo, kuinka paljon pidän eräästä yksityiskohdasta kodissamme. Hän vastasi: ”Ai, minusta se on aika vastenmielinen, en tykkää yhtään.” Tussahdus.

Hihiii. Sen olisi voinut sanoa vaikka näinkin: ”Hei ihana, että olet saanut jotain mistä kovasti tykkäät.”

Toisen ajatuksia voi validoida, vaikka ei olisikaan samaa mieltä. Ensimmäisessä tapauksessa rikotaan yhteyttä, toisessa vahvistetaan sitä. Ja ollaan silti eri mieltä siitä, onko se yksityiskohta ihana vai ei : )

Itselleni validoivassa kuuntelemisessa vaikeinta on malttaminen. Silti, joka kerta kun siinä onnistuu, löytää itsensä oppijan paikalta. Huomaa ymmärtävänsä enemmän. Tai huomaa olleensa väärässä. Tehneensä aivan hutitulkinnan. Tai huomaa olleensa puutteellisen tiedon varassa. Tai huomaa tuntevansa suurta sympatiaa toista kohtaan. Oppijan paikalla on aika hyvä olla.

Kuka on sinun mielestä hyvä kuuntelija? Mikä tekee hänestä sellaisen?

Millainen sinä olet kuuntelijana? Mistä tiedät, että näin on?

Milloin viimeksi olet järjestänyt aikaa kuuntelemiselle?

Päivi

P.S. Mulla on aivan maailman paras hieroja. Aina kun hän alkaa hieroa kertomaani kipukohtaa, hän sanoo ensin: ”No niin, kuunnellaanpa mitäs tämä (vaikka nyt) musculus gluteus haluaa mulle kertoa.”

Siis woooow! : )

Kuva: Mona Leppäharju