PALAUTETTA HALUTAAN !



Palautteen saaminen, oikeammin sen puute, on kerta toisensa jälkeen ihmisten vastauksissa kun kysyn, mitä toivoisit enemmän tai lisää omassa työssäsi. Palaute on meille kaikille korvaamattoman tärkeää ja vaikuttaa suuresti, välillä ilostaen, välillä hämmentäen. Niissäkin yhteisöissä, joissa kovasti panostetaan työyhteisötaitoihin ja johtajuuden kehittämiseen, usein juuri palautteen puuttuminen nousee kuitenkin arjessa esiin. Kaikesta päätellen emme saa palautetta tarpeeksi. Mistähän se johtuu? 

Onko niin, että emme osaa antaa sellaista, mitä meille ei ole annettu? Tarkoitan, suurinta osaa meistä ei ole varsinaisesti kasvatettu rohkaisemaan, kannustamaan, kiittämään tai ojentamaan toisiamme. Ainakaan meitä nelikymppisiä ja vanhempia (kyllä, nuorensin just itseäni vähän). Vai onko? Useinhan keskusteluissa kuulee sanottavan, vähän irvaillen, jotain tällaista: 

“Ei meillä kotona kehuttu, kauheaa jos olisi lapsi vaikka ylpistynyt!”  Toki moni muukin asia vaikuttaa tässä taidossa kuin vain lapsuuskodin selkäreppu, mutta on loogista, että sellaista mihin ei ole tottunut - mitä ei pidä luonnollisena - ei osaa laittaa eteenkäänpäin. Suuri osa meistä panee kyllä merkille myönteisiä huomioita toisistamme, mutta jotenkin on luontevampaa jättää sanomatta kuin sanoa sitä ääneen.  Eräs asiakkaani kehui taannoin omaa työkaveriaan vuolaasti. Hän kertoi kuinka suuri apu ja tuki tuo työkaveri on ja miten he täydentävät toisiaan. Kysyin häneltä, onko hän kertonut tätä palautetta työkaverilleen. Hämmentyneenä hän totesi: “No EN! Mutta ei mun tarvitse, kyllä hän sen tietää.” Tämä johti antoisaan keskusteluun siitä, voiko toinen varmasti tietää, jos se toinen ei kerro. (Muuten, loistava esimerkki palautteen merkityksestä ja arvostuksesta johtamisen työkaluna on SICK Oy ja erityisesti sen tj Ari Rämö. Hänen tarina on loistava kertomus siitä, mikä vallankumous on arvostelun vaihtaminen arvostukseen.) Jokainen meistä kaipaa palautetta. Jälleen kerran ihmisen luonnollinen käyttäytymistyyli vaikuttaa siihen, miten kukin palautteensa mieluiten toivoo. Joku haluaa sen mielellään julkisesti, toinen yksityisesti. Toiselle kolahtaa palaute henkilöön kohdistuvana, toinen näkee palautteessa ensisijaisesti tiimiin merkityksen. Kun toinen haluaa palautetta tehdystä työprosessista, toiselle merkitsee vain saavutetut tavoitteet. Yhtä kaikki, kaipaus kuulla kannustusta on meihin sisäänkirjoitettu. Kuitenkin kokemus palautteesta on jotakuinkin tämmöinen: Sitä ei saada tarpeeksi, se on negatiivista ja sitä tulee vasta silloin kun kaikki on jo myöhäistä.  Mutta hmmm. Onko se todella näin?  Jäin joku aika sitten miettimään sitä, onko palaute pelkästään sitä, mitä sanomme toisillemme. Tai jätämme sanomatta. Eikö palautetta ole myös katse, äänensävy, toisillemme tekemät palvelukset, ehkä kosketuskin? Kävin vasta entisessä työpaikassani ja joku huikkasi hymyillen:

“Hei, sä oot täällä, kiva!” Palautetta.  Sanoja oli sitä mieltä, että oli kiva nähdä minua :) Samana päivänä toisessa yhteydessä työkaveri sanoi toiselle: “Hei sulla on tosi kiva toi neule, ihanan värikäs.” Sehän on palautetta puhtaimmillaan. Se tarkoittaa, että tuo paita näyttää päälläsi hyvältä, SINÄ näytät hyvältä tuossa paidassa. 

Onko kysymys se, että miksi emme saa tarpeeksi palautetta? Vai onko sittenkin se, osaammeko vastaanottaa palautetta, epäsuoraa tai suoraa? Osaammeko lukea sitä palautemäärää, jonka päivittäin kuitenkin saamme? Tuleeko palautteen aina liittyä ammatilliseen substanssiosaamiseen? Pitäisikö meidän opetella rohkeammin lukemaan ja kuulemaan saamiamme viestejä? Jos sitä opettelemme, niin onko nyt ilmoilla semmoinen riski, että alamme saada lisää positiivista palautetta itsestämme? Ei nyt ylpistytä, hei! Hyvä uutinen on nimenomaan se, että jos palautteen antamisen tai vastaanottamisen taitoa ei ole synnyinlahjana saanut, niin hurraa!, sitä voi opetella. Niin kuin mitä tahansa muutakin asiaa. Eikä nyt puhuta mielistelystä, nuoleskelusta, ylettömistä optimismipäivistä, vaan arjen ja työarjen pienistä hyvistä huomioista. Kyse on siitä, haluanko opetella.

Mutta kumpi on siis tärkeämpää, taito antaa vai taito vastaanottaa palautetta? 


Voiko ihminen olla hyvä antamaan palautetta, jos ei ensin osaa ottaa sitä vastaan? Meillä on nimittäin kaikilla sokeat pisteemme. Ne kohdat joita emme itse tiedä. Me emme voi tietää miltä näyttää muille ihmisille meidän eleet, ilmeet, kehonkieli, äänensävyt - sitä mikä on vaikutuksemme toisiin ihmisiin. Sokea piste.  Tuolle nimelle on syynsä.  Minä kysyin kerran palautetta lapsiltani, ja sain. Se oli koskettavaa, rehellistä. Kysyin muistaakseni näin:  “Jos saisi toivoa yhden asian eri tavalla minussa, niin mikä se olisi?” - “Toivoisin että olisit meidän kanssa vielä enemmän.”  - “Toivoisin ettet olisi niin usein kiukkuinen.”  Pistin kaiken uskallukseni peliin, ja kysyin sitten palautetta myös mieheltäni. Ennätysten kirjaan olisin päässyt kenties otsikolla “Vauriokäyttäytyminen”, jos tuo tilanne olisi taltioitunut videolle. Se olisi ollut myös loistavaa kamaa valmennusten EI NÄIN -osastolle.  Kävi niin, että mielestäni saamani palaute tuli aivan liian nopeasti, sisälsi aivan liian monta kohtaa, ja vastaaja oli jotenkin helpottuneen oloinen, että sai kertoa palautteensa. Ikään kuin että "Vihdoinkin!" Kävi niin, että minulla sumeni. Ilmeni myös, että tarvitsen harjoitusta. Vastaanottamisessa. (Onneksi tästä nyt on jo viitisen vuotta aikaa. Olen saattanut kehittyä vähän). Kun sumu hälveni, pysähdyin vähäksi aikaa palautteen äärelle. Korpesi todeta, että oli totta joka sana. 

Kun palautteen pyytämistä ja vastaanottamista harjoittelee, käy semmoinen faktahomma, että sitä alkaa saada! Jää sitten jokaisen omalle vastuulle, mitä saamallaan palautteella tekee.  Näiden mietteiden myös toivon Sinulle sopivasti palautteen täyteistä syyskuuta! Viritä antennisi vastaanottoasentoon ja ala kuunnella ja katsella, millaista palautetta saat ympäriltäsi, saat sitä ehkä paljonkin. Ja jos haluat vähän tutkia taajuuksiasi, niin pallottelepa seuraavia kysymyksiä:


Asteikolla 1-5, kuinka hyvä olet mielestäsi vastaanottamaan palautetta? Mikä saa sinut antamaan sen numeron jonka juuri annoit?

Jos saat rakentavaa palautetta, jopa moitetta tai syytöstä, niin oletko valmis pysähtymään, sen sijaan että puolustautuisit? Onko mahdollista, että vaikka 95% palautteesta olisi väärää tai virheellistä, se 5% saattaakin sisältää jotain kannaltasi erittäin arvokasta?

Opettelua jatken, Päivi #johtajuus #itsensäjohtaminen #palaute #arvostus #haavoittuvuus #oppiminen #opettelu #kehityskeskustelu #valmentaminen #ilo #työnilo #työyhteisötaidot #esimiestyö #tiimityö #reflektointi #oletukset #odotukset

O T A  Y H T E Y T T Ä

Päivi Tuohimaa

  • Black Instagram Icon
  • Black LinkedIn Icon