Tunteet ovat jännä juttu. Ne ovat tässä koko ajan, ohjaa, viestii, välillä vie mukanaan 6-0. Meitä kaikkia. Parin viime vuoden aikana olen ollut itselläni urakkahommissa, opetellut tunnistamaan omia tunteita. Se on ollut haastava matka, ja koska olen aika vahvasti etukenossa oleva ihminen, tunteiden tunnistamiseen liittyvä maltillisuus ja ajan antaminen asialle on ollut.. no se on ollut kasvattavaa.
Kuulun niihin ihmisiin, joille hyvä fiilis on hirmu tärkeä. Oikeastaan pääasia. Kenties siitä on aiheutunut sellainen seikka, että ns. vaikeiden tai ahdistavien tunteiden olemassaolo on ollut kiusallista ja vastenmielistä, hankalaa. Ne ovat saaneet minut tajuamattani toimimaan tavoilla, joiden pyrkimys on ollut nopeasti ja totaalisesti saada aikaan ratkaisuja, jotka poistavat nuo vaikeat tai kiusalliset tunteet. Niitä sen enempää kohtaamatta. Tällaisia voivat olla vaikkapa työtilanteet, joissa tekemieni päätösten yli on kävelty tai lupaukset on jätetty pitämättä. Tunteiden tunnistamisen ja kohtaamisen sijaan on päässyt rymistelemään vahvahko tunnekaappaus ja sen pohjalta toimiminen. Siitähän aika harvoin syntyy hyvää jälkeä.
Aivan uudenlaista toimintaa ja oivallusta syntyy, kun noissa tilanteissa alkaakin toimia toisella tavalla. On ollut kiehtovaa ja kasvattavaa opetella esittämään itselleen kysymyksiä. Sen sijaan, että syöksyy suin päin hakemaan oikeutta itselleen, voikin kysyä
Mikä tässä asiassa ahdistaa? Itse asiassa: mikä tässä asiassa pelottaa tai uhkaa minua niin paljon, että olen valmis räjähtämään/pakenemaan/kiskomaan kuonoon/loukkaantumaan jne?
Miltä musta tuntuu? Mitä tämä tunne kertoo minusta minulle?
Mitä minulle tärkeää arvoa tämä tilanne/asia loukkaa? Tämä on muuten paljastava kysymys. Koitapa.
Ihmismielen asiantuntijoiden kanssa keskustellessa on ollut tärkeä löytö se, että lähtökohtaisesti ei ole olemassa vääriä tai negatiivisia tunteita. Kuka keksi, että jotkut tunteet ovat vääriä tai negatiivisia?! Ne ovat mitä ovat, tunteita, ja kokijalleen totta. Ne pyrkivät kertomaan meille jotakin, meistä itsestämme tai tilanteesta jossa olemme. Kaikki tunteet ovat lähtökohtaisesti elintärkeitä jo hengissä selviytymisen kannalta (esim. kyky tuntea pelkoa).
Yllättävää, mitä vastauksia löytää, kun pysähtyy jututtamaan itseään. Ja mikäli pystyy reflektoimaan jonkun toisen ihmisen kanssa, ovat löydöt yleensä vielä suurempia. Toinen ihminen peilinä tekee elämästä jatkuvaa aarrearkulla ihmettelyä. Löytyy helmiä, timantteja, katinkultaa ja ruosteromua.
Mitä sitten voi oppia kun pysähtyy jututtamaan itseään? Vaikka seuraavaa:
1. Mitä enemmän opettelee noita kysymyksiä ja itsensä jututtamista, sitä vähemmän ne ns. vaikeat tai ahdistavat tunteet ovat enää vaikeita tai ahdistavia.
2. Jossain kohtaa tajuaa, että ei olekaan enää tarvetta päästä noista kurjista fiiliksitä mahdollisimman nopeasti eroon. Hätäilyn ja säntäilyn tilalle tulee läsnäolo ja ihmettely. Elämä muuttuu aika paljon moniulotteisemmaksi ja mielenkiintoisemmaksi, näköalat avartuvat. Mustavalkoisten ajatusten sijaan alkaakin näkyä kaikki sateenkaaren värit.
3. Sopivasti nolostuen tajuaa, että itse asiassa lopulta hyvin harvoissa asioissa on kyse minusta. Itsekeskeisyys vähenee. Tilalle tulee ymmärrys ja hyväksyntä.
Tunteiden tunnistaminen ja hallinta on muuten itsensä johtamisen peruslähtökohtia. Samoin taito katsoa paitsi eteen myös taaksepäin elämässään. “Tätä päivää tai huomista ei voi ymmärtää ymmärtämättä eilistä", väitti historian opettaja yläasteella. Tasan sama pätee meihin yksilöihinkin.
Juttelin tällä viikolla erään ihmisen kanssa esimiestyöstä. Hän on lahjakas itsensä ja ihmisten johtaja. Aikanaan minulle kolahti suuresti yksi hänen ilmiömäinen taito. Hän kertoi, että jos töissä tapahtuu jotain vaikeaa tai vastenmielistä, hän vetää henkeä, ottaa kalenterin esille ja varaa ajan tuon asian käsittelylle. Näitä vaikeita tilanteita voivat olla esim. asiakkaan reklamaatio, yhteistyökumppanin sopimusrikkomus, isot haasteet tiimissä, mitä vain. Näiden asioiden käsittelylle hän varaa itseltään kalenterista ajan! Kyllä! Ei syöksykään suin päin reaktiivisesti ratkomaan asiaa, vaan VARAA AJAN sille. Kysyin valmennuksessa häneltä, mitä hyvää hän on tästä metodista oppinut.
1. Ei tule reagoitua tunteen palossa, vaan ehtii rauhoittua ja kohdata asian objektiivisemmin, ilman draamaa.
2. Oma ja ennen kaikkea toisten työrauha säilyy, kun pysyy tyynenä, eikä syöksy kaula punoittaen, naama laikuilla keskeyttämään muiden työtä.
3. Saa pelattua aikaa itselleen vaihtoehtojen punnitsemiseen koheltamisen sijasta. Alitajunta tekee töitä kyllä.
Me ihmiset olemme luontaisesti rytmeiltämme erilaisia ja joillekin on sisäsyntyistä paitsi antaa asioille aikaa, myös ottaa asiat asioina, ilman sen suurempaa tunteiden vuoristorataa. Ja sitten on meitä, joiden todella tarvitsee opetella tätä (hep!).
Matka jatkuu tunteita tunnistellen. Jos seuraavalla viikolla tulee tilanteita joissa koet turhautumista, suuttumista, ketutusta, pettymystä, niin koitapa kysyä itseltäsi,
Mitä tuo tunne haluaa sinulle kertoa sinusta?
Uskallan luvata, että jotain todella tärkeää.