Annan muksulle tehtäväksi siivota oman huoneensa, se kun näyttää kuin tornado olisi pyörähtänyt paikalla. Hän menee siivoamaan, ilmoittaa kohta, että: “No niin, son SIIVOTTU!”.
Menen paikalle ja ummetun pettymyksestä: “Onko TÄMÄ sun käsitys siitä, miltä näyttää siivottu huone?”. Astiat on nostettu lattialta työpöydälle, vaatemytyt on työnnetty tuolille, peitto ja tyyny on lingottu sängylle. Käytännössä ne kohdat, jotka olin toivonut korjatuksi, siivotuksi, olikin vain aurattu kerrostalobobcatilla toisiin kohtiin huoneessa – ja Aku Ankka –kerrostumat ovat edelleen metsiköityneenä ympäri huonetta.
“Ne kohdat, jotka olin toivonut korjatuksi.” Hmmm. Olin toivonut.
Tajuan, että odotukseni siivotusta huoneesta on hyvinkin erilainen kuin 11 vuotiaan pojan käsitys samasta asiasta.
Olin antanut tehtävän kertomatta, mitä odotan ja edellytän. Puhumattakaan siitä, että olisin pyytänyt tehtävän tekemistä, sen sijaan olin käskenyt. “Tee tämä!” on kovin erilailla innostava kuin “Hei pyytäisin sua huolehtimaan nyt tämän”.
Jatkossa osaan pilkkoa asian osiin. Huoneen siivoaminen tarkoittaa esim. sängyn petaamista, lattiapinta-alan tyhjentämistä ja vaatteiden viikkausta kaappiin.
Kun molempien odotukset on kuultu ja päätetty, voi myös määritellä miltä lopputulos näyttää. Ja ennen muuta prosessin voi pilkkoa muutamiin osiin, jolloin onnistumisen arviointi on aika paljon reilumpaa ja helpompaa.
Vanhemmuuden ja johtajuuden analogiat ovat kiehtovia. Molemmissa kun on kyse suhteesta, vastuusta ja vuorovaikutuksen laadusta. Toinen ei ole ihmisenä ylempi tai arvokkaampi toista. Mutta jollakin/joillakin on viime kädessä vastuu. Vastuu esim. elämäntaitojen opettamisesta, kasvattamisesta, projektinjohtamisesta, asiakkuuksista, liiketoiminnasta, tuloksesta. Kaikki onnistuminen tai epäonnistuminen kulminoituu vuorovaikutussuhteiden laatuun.
Tarve odotusten auki purkamisesta on asia, joka usein nousee valmennustyössä esiin. Nimenomaan toiveena tai havahtumisena. Havahtumisena siihen, että emme kovinkaan usein tietoisesti mieti tai jaa odotuksiamme.
Niin kauan kun ei ole ääneen jaettuja odotuksia, on vain oletuksia. Oletukset puolestaan helposti ottavat lopullisen muotonsa pettymyksinä.
Pettymykset taas ilmentyvät vuorovaikutuksessa mitä värikkäimmissä muodoissa. Raivokohtauksina, haukkumisina, selän takana tuhisemisina, etääntymisenä, halveksuntana, aliarvioimisena, ennakko-oletusten vahvistumisena. You name it.
Uskon, että paljon energiavuotoja, ukkosen uhkaa ja vahinkoja voidaan työyhteisöissä (tai perheissä) välttää, jos kysymme projektin alussa, viikkopalaverissa, ylipäätään tiimityössä:
1. Mitä sinä tarvitset minulta onnistuaksesi? Mitä me tarvitsemme toisiltamme onnistuaksemme?
2. Millaisia ovat sinun odotukset tämän projketin/viikon suhteen? Nämä ovat minun odotukseni (huom! Odotus ei ole sama asia kuin tavoite).
3. Mikä on arviomme siitä, millainen olisi paras mahdollinen lopputulos?
4. Mitä mahdollisia esteitä projektissa on?
5. Miten jaamme projektin osiin, jotta voimme arvioida etenemistä ja sparrailla yhdessä?
6. Teemmekö jokainen oikeita toimenpiteitä?
7. Miten viestimme asioista? Millainen on äänensävy, keskustelufrekvenssi, ylipäätään mahdollisuus keskustella, entä miten huomioimme ihmisten välisen erilaisuuden ja erilaiset johtamistarpeet?
Odotusten ääneen kertominen ei tarkoita sitä, että niiden on pakko toteutua, kyse ei ole listasta joulupukille, joka toteutuu automaattisesti. Ääneen kertominen kuitenkin mahdollistaa asioita, luo onnistumisen edellytyksiä ja vapauttaa ilmaa.
Esim. tiimiläinen saattaisi sanoa tiimikaverilleen tai tiimivetäjälleen seuraavasti: “Minulla on tällä viikolla tosi vaikeita vaiheita projektissa, olethan paikalla koko viikon ja autat tarvittaessa?” Ja toinen voi vastata kentis jotain tällaista: “Hei kiitti että kerrot tarvitsevasi apuani. Voin luvata, että olen koko viikon saatavilla puhelimen päässä, en kuitenkaan tule olemaan toimistolla jokaisena päivänä tällä viikolla.” Odotusten kertominen ja niihin rehellisesti vastaaminen on aika reilu peli. On helpompi toimia tietän, että toinen ei ole koko ajan paikalla kuin olettaen ja toivoen sitä, lopulta pettyen.
Mikä toive tai oletus sinun tulisi tänään muuttaa ääneen jaetuksi odotukseksi? Keneltä sinun tulisi kysyä, mitä hän tarvitsee sinulta onnistuakseen työssään?
#johtajuus #vanhemmuus #toiveet #odotukset #oletukset #pettymykset #vuorovaikutus #tiimityö #yhteistyö #työyhteisötaidot #esimiestaidot #työnilo #haavoittuvuus #onnistuminen #pettyminen #alisuoriutuminen #oppiminen #siivoaminen #kasvatus #äänensävy #asenne #vastuu #johtaminen #vaikuttavavallankumous