Muistan lämpimän elävästi hetken muutaman vuoden takaa valmennuksesta. Kevätaurinko paistoi kuten tänäänkin, pöly tanssi samoilla kierteillä auringonsäteissä. Ihmiset tekivät valmennuksessa paritehtäviä, joista yksi kysymys kuului: Mitä kaipaat toisilta ihmisiltä, voidaksesi hyvin työpaikalla? Yhtäkkiä kuulin kun tilan täytti seuraava vastaus:
“Eipä sitä muuta ihminen kaipaa kuin tulla nähdyksi ja kuulluksi.
Olla hyväksytty semmoisena kuin on.”
Tuo tilanne oli mielenkiintoinen monella tapaa. Ensinnäkin tuon ajatuksen sanoja oli iso, raavas, ehkä vähän pelottavakin mies, josta ei ensinkään olisi arvannut tuota lausetta tulevaksi (toisaalta, miten niin ei?!). Huomasin saman ajatuksen ja hämmennyksen myös sanojan työkaverin kasvoilta. Oli yllättävää kuulla tuo kaikki ääneen, juuri häneltä, juuri tältä mieheltä. Yhtä yllättävää oli jäädä kiinni itselleen aivan alkeellisen virheellisestä oletuksesta. Vaikka en ollut asiaa analyyttisesti aiemmin pohtinut - en edes tuntenut miestä - olin silti jollain tavalla olettanut, että ikään kuin juuri tämä mies EI kaipaisi tulla nähdyksi ja kuulluksi, olla hyväksytty. Todella tarpeen jäädä välillä kiinni itselleen ja huomata olleensa niin väärässä, että tekee mieli vilasta näkikö kukaan. Parasta oli kuitenkin se voima ja keveys mitä nuo sanat vapauttivat ilmaan. Ne toivat mukanaan tervetulleen annoksen inhimillisyyttä. Tämä ihminen tuli työkaverinsa kanssa samalle viivalle. Ikään kuin viereen.
Vastaushan sinällään on hyvin ikiaikainen. Sehän on meidän kaikkien perustarve. Siksi onkin hämmentävää, kuinka usein tulemme laiminlyöneeksi tuon tarpeen. Paljastaa itsestämme, että kaipaamme hyväksyntää, ja toisaalta osoittaa sitä toisille. Haavoittuvuus on herkkä kohta sinussa ja minussa. Se on kuitenkin se taajuus, joka mahdollistaa yhteyden. Se on myös sama taajuus, jossa mahdollistuu esim. ilo, luovuus, muutos, innovaatio jne. Teksasin yliopiston tutkijaprofessori Brene Brown on osuvasti naulannut:
“Haavoittuvuus on rohkeuden täsmällisin mittari.”
Sama nainen on tutkimuksissaan määritellyt ihmisen kolme suurinta tarvetta suhteessa esimieheen tai -naiseen:
1. Kokea olevansa hyväksytty, rakastettu.
2. Kokea kuuluvansa työyhteisöönsä, heimoonsa.
3. Osoittaa rohkeutta ja onnistua.
Miten sinun mielestäsi näihin tarpeisiin on mahdollista vastata?
Samalla on mielenkiintoista huomata, että toinen johtajuusajattelija ja esimerkki Patrick Lencioni on määritellyt kolme surkean työpaikan tunnusmerkkiä:
1. Anonymiteetti - Ihminen ei voi antaa parastaan ja voida hyvin, jollei hänen esimiehensä, tiimivetäjänsä tai muu vastuuasemassa oleva henkilö osoita minkäänlaista kiinnostusta ja ymmärrystä häneen ihmisenä.
2. Merkityksettömyys - Ihminen ei voi kokea merkityksellisyyttä ja täyttymystä, jos hän ei tiedä, miksi juuri hänen työnsä on tärkeää ja miten se linkittyy korvaamattomalla tavalla paikalleen isossa kuvassa.
3. Mittaamattomuus - Ihminen ei voi kokea onnistumista, jos hän ei itse voi nähdä ja arvioida omassa työssä onnistumistaan. Ei riitä, että joku muu sen tekee ja näkee.
On merkille pantavaa, miten limittäin nämä molempien asiantuntijoiden huomiot menevät. Numerosarjat muodostavat ehjät vastakohtaparit. Vastakkaiset tulokulmat, samoista tarpeista on kyse.
Viime torstaina pidin taas valmennusta erilaisuudesta. Siellä pohdimme monen muun kysymyksen lisäksi tuota samaa, alussa esitettyä kysymystä: Mitä tarvitset muilta voidaksesi hyvin? Yllätys, yllätys:
Kohtaamista, läsnäoloa.
Kuulluksi tulemista.
Sosiaalisuutta, sitä että saa tuulettaa aivojaan työkavereiden kanssa.
Vuorovaikutusta, ystävyyttä.
Hyväksyntää <3
Kaikki lähtee kuitenkin meistä itsestämme. Yksilöinä emme ole pelkästään toisten hyväksynnän varassa. Uskon vahvasti, ja oikeastaan oma kasvutarinanikin on se, että perustukset ovat minussa itsessäni. Se miten itse itsestäsi ajattelet paljolti määrittää sen, minkälainen merkitys toisten palautteella tai hyväksynnällä juuri sinulle on.
Hyväksytkö sinä itse itsesi? Rakastatko itseäsi? Arvostatko itseäsi? Jos vastaat kyllä, niin miten se näkyy?
************************************************************************
Uuden viikon käännähtäessä käyntiin, alla pari kysymystä:
1. Milloin viimeksi koit jonkun hyväksyvän tai arvostavan sinua - mitä silloin tapahtui?
2. Milloin viimeksi osoitit arvostusta tai hyväksyntää työkaverillesi - miten teit sen?
Halaa ittees, sinä ihana ihiminen <3
Päivi