top of page
Etsi

AIVOTYÖTURVALLISUUDESTA



Aivot ovat mystinen ja jännittävä laitos. Ne toimivat tiettyjen prosessien mukaan, jotka on ikään kuin koodattu järjestelmään. Jos aivojen käyttöohjeista ei välitä, ne eivät kykene toimimaan. Aivojen on saatava kokea olevansa turvassa. Sitä ne eivät koe, jos ihminen joutuu pelkäämään. Sitä ne eivät koe, jos ei ole hallinnan tunnetta, toivoa, iloa, yhteyttä. Koska silloin vallitsee kaaos ja selkeyden puute. Kuulin joskus kysymyksen, joka oli minusta aivan hurjan pelottava, pysäyttävä ja välttämätön.


”Johdatko niin, että aivoilla on mahdollisuus toimia?”


Hrrrr!! Mikä mahtava ja aivan kauhea kysymys, sisältämänsä vastuuaspektin perusteella. Johdammeko niin, että ihmisten aivoilla on mahdollisuus toimia? Jos emme ymmärrä mitä tarkoittaa se, että aivojen tarvitsee saada kokea olevansa turvassa, käytännössä estämme niitä toimimasta. Olemme tällöin valinneet luoda kulttuuria, jossa tulokset heikkenee, ihmisten lahjat ja parhaus ei voi päästä esiin, paha olo kasvaa. Kulttuurin, jossa tavalla tai toisella on oltava alati varuillaan, taisteluasemissa.


Jos taas olemme selvillä turvallisuuden tärkeydestä, olemme valinneet luoda ja mahdollistaa kulttuuria, jossa ihmisten on mahdollista antaa parastaan, kukoistaa ja antaa yrityksenkin kukoistaa.


Oletko muuten koskaan kelaillut, mitä tämä tarkoittaa kotona? Millaista kulttuuria olemme valinneet luoda ykköstiimissä? Itsellä alkoi aikanaan yhden osa-alueen talkoot, kun muksu sanoi, että ”Sä olet pelottava kun sä kiivastut niin helposti.”Pitääkin pyytää itselle kasvukeskusteluhetki, että miten mä olen pärjännyt ja edennyt opettelussa.


Mitä se turvallisuus sitten tarkoittaa? Eri ihmisille turvallisuuden kokemus syntyy varmasti eri asioista, mutta mitä se tarkoittaa aivojen toiminnan kannalta? Ainakin sitä, että ihminen suoriutuu, ajattelee ja oppii paremmin silloin, kun ei tarvitse olla peloissaan, stressaantunut tai masentunut. Meidän kaikkien lapsuudessa syntyneet ikävät muistot esim. kouluun liittyen sisältävät stressiä tai pelkoa. Nolaamista, kiusaamista, pelkoa ettei hyväksytä, ettei osaa jne.


Aivojen ylemmissä osissa sijaitsevat kognitiiviset taidot; ajattelu, johdonmukaisuus, arviointikyky, luovuus, ongelmanratkaisu, suunnittelu, priorisointi, empatia ja mitä kaikkea muuta. Siis kaikki se, minkä vääjäämättä julistamme huippulahjakkuuksien ja huippusuoritusten ingredienteiksi! Aivojen alemmissa osissa puolestaan on sellaiset toiminnot kun taistele, pakene ja tekeydy kuoliaaksi. Napit, jotka painuvat kirskuen pohjaan, kun jokin uhkaa meitä.


Järjestelmään on koodattu, että jos jokin uhkaa meitä, silloin on puolustauduttava. Aika fiksua. Mutta jos aivot joutuvat olemaan tässä moodissa esim. työpaikalla toistuvasti ja jatkuvasti, tulee noutaja aika nopsaan. Vähimmilläänkin vahvoja tunnelmia noutajasta. Aivoihin nimittäin vapautuu koko ajan stressihormoneja, jotka alkavat sammuttaa järjellistä toimintaa ja aktivoida aivoista niitä alueita, jotka on suunniteltu reagoimaan vaaraan. Jos olemme uhattuna, jos emme ole turvassa, olemme vaarassa. Herttaisen yksinkertaista ja samalla aivan lyijynraskasta.


Aivot eivät kykene toimimaan, jos ne ovat jatkuvasti stressihormonimarinadissa. Tällöin myös kohtaamiskyky automaattisesti alenee, kaikkea tulee tulkittua uhkan näkökulmasta. Stressi kapeuttaa meitä.


Jos johtajana/vanhempana/työkaverina pidät huolta siitä, että aivot saavat kokea olevansa turvassa, ymmärrämme jokainen, että kontribuutio on järkälemäinen positiivisuudessaan.


Haavoittuvuuteen perustuva luottamus kasvaa – on lupa olla totta ja näkyvä.

Hedelmälliset konfliktit lisääntyvät – asiat kipinöitävät kiihkeästikin parasta lopputulosta tavoitellessa, ihmisiä ei sivalleta.


Sitoutuneisuus kasvaa – turvassa on helppo olla oman työnsä omistaja ja toimitusjohtaja.


Vastuuvelvollisuus alkaa puhjeta kukkaan varovasti – vaikeista asioista ei vaieta eikä niitä hoideta automaattisesti pomon kautta, vaan rohkeasti asianosaiset kohdaten.


Tulokset ja tavoitteet muodostuvat yhteiseksi jutuksi – ajatus samaaan suuntaan soutamisesta alkaa näyttäytyä tavoiteltavana, houkuttelevana.


Johdatko sinä niin, että aivoilla on mahdollista toimia? Töissä, kotona, harrastuksissa?


Kuva: Mona Leppäharju

0 kommenttia

ARKIJÄRKISTÄ LUOTTAMUKSEN RAKENTUMISTA




On ihmisiä, jotka kohdatessaan toisen, uuden ihmisen, odottavat, että tuo uusi tyyppi osoittautuu luottamuksen arvoiseksi. Kyse ei ole epäluulosta tai epäluottamuksesta, vaan odottamisesta. Tiedät tyypin.


Sitten on ihmisiä, jotka luottavat automaattisesti. Saman tien. He ikään kuin antavat ensi tapaamalta todistukseen parhaan mahdollisen arvion, ja sen omistaa kunnes tyrii. Tämänkin tyypin tunnet.

Molemmissa tavoissa on hyvekohtia ja kehityskohtia. Molemmat ovat yhtä oikeita.


Luottamuksen syntymisen suhteen olemme erilaisia. Meitä kaikkia taitaa kuitenkin yhdistää se, että jos luottamus menee särki, sitä ei ole kovin helppo palauttaa ennalleen, ei ainakaan nopeasti.


VOIKO LUOTTAMUSTA KEHITTÄÄ?

Aikanaan on tutkittu faktorianalyysillä sitä, kuinka me ihmiset havainnoimme luottamusta toisissamme. Sitä, mistä elementeistä luottamuksen rakentuminen koostuu.


Noiksi elementeiksi piirtyivät avoimuus, uskottavuus, suoruus ja hyväksyntä (lähde: Peili-käyttäytymisprofiili, Peili Consulting). Itse luottamuksen voi määritellä niin monin tavoin kuin on määrittelijöitäkin, tässä yhteydessä tuumin nimenomaan luottamuksen rakentumisen elementtejä ja niissä kasvamista.


1. Avoimuuden kehittäminen

Avoimuus käyttäytymisessä tarkoittaa sitä, kuinka paljon tai vähän kerromme itsestämme ja ajatuksistamme toisille. Se on keskustelua ajatusten herättämistä tunteista, tiedon ja ajatusten vaihdantaa – ei ole tarvetta pidätellä eikä salailla.


Usein muuten ajatellaan, että avoin ihminen on sosiaalinen ja puhelias. Mutta suurenmoista avoimuutta on kuuntelemisen taito.


Olemme nimittäin joskus nopeampia kertomaan ja sanelemaan, kuin kyselemään. Kuitenkin kysyminen ja kuunteleminen ovat voimakkaita avoimuuden ilmentymiä. Kysymykset avaavat ovia ja lukkoja, jokta muuten jäisivät kiinni. Kysymykset käynnistävät ajattelua ja tekevät tilaa ihmettelylle. Ne ovat avoimuutta parhaimmillaan. Avoimuutta voit huomaamatta laajentaa esittämällä kysymyksiä ja kuuntelemalla, enemmän kuin kertomalla ja puhumalla.


2. Uskottavuuden kehittäminen

Uskottavuudella tarkoitetaan sitä, että lupaukset pidetään ja asiat pysyvät oikeissa mittasuhteissa. Poissaololla loistaa liioittelu, asioiden värittäminen ja katteettomat lupaukset.


Uskottavuutta on myös se, että oman osaamisalueen perusasiat ovat kunnossa. Sen lisäksi, että faktat ovat kunnossa ja osaamista löytyy, on havaittu olevan merkitystä sillä, että ihminen on innostunut siitä mitä tekee. Innostus on viruksen lähisukulainen, se tarttuu. Mieti miten kaunis on ihminen joka on innoissaan! Ja koska olemme erilaisia, innostus ja sopiva määrä rauhallisuutta on hyvä olla leppoisassa tasapainossa.


Ajattelen, että perusosaamisen, innostuksen ja rauhallisuuden kivijalka on kuitenkin usko itseensä. Siihen, että ihminen tietää kuka on, mitä tekee ja että molemmat ovat äärimmäisen tärkeitä ja merkityksellisiä. Sekä oleminen että tekeminen. Tiedämme kaikki, miten sydäntä raastavaa ja kiusallista on olemassaolonsa ja tekemistensä anteeksipyytely. Uskottavuuden kehittämisessä ensimmäinen kysymys on se, uskooko itseensä ja tekemiseensä. Oletko koskaan pohtinut mikä tekee sinusta uskottavan? Ethän vähättele tai paina alas itseäsi. Tai toisia!


3. Suoruuden kehittäminen

Suoruus käyttäytymisessä tarkoittaa johdonmukaisuutta ja asioiden käsittelyä niiden oikeilla nimillä. Poissa on kiertely ja välttely.


Suoruus, rakentava suoruus, on kallisarvoinen taito. Se ei tarkoita törkeyttä tai epäkohteliaisuutta. Hedelmällinen ja tuloksellinen keino suoruuden kehittämisessä onkin, yllätys yllätys, kysymykset. Kun haluat olla suora ja esittää argumentin, koitapa tehdä se kysymyksen muodossa.


Siis kysy, älä väitä. Ja muista, että vuorovaikutuksen tavoite harvoin voi olla väittelyn voittaminen. Mitä enemmän harjoitat kysymyksen muotoon puettua suoruutta, sitä enemmän tarjoat toiselle mahdollisuutta oivaltaa itse. Tällöin pääsee tapahtumaan oppimista.


Erinomainen suoruuden muoto on myös huomiopuhe. Se tarkoittaa sitä, että kerrot keskustelukumppanillesi ITSESTÄSI tekemäsi huomion. Sen sijaan, että sanoisit toisen olevan epäluotettava nahjus, voit sanoa vaikkapa näin:

”Teen itsestäni sellaisen huomion, että en kykene yhteistyöhän kanssasi, jos en voi luottaa sanaasi. Haluan jutella kanssasi tästä.”

Olet suora ja rehellinen, et hyökkää, otat vastuun ensin omista tunteistasi ja teet näin toiselle helpommaksi vastaanottaa palautteesi.


4. Hyväksynnän kehittäminen

Hyväksyntä käyttätymisessä tarkoittaa sitä, kuinka aidosti arvostamme erilaisuutta, kuinka kuuntelemme ja kunnioitamme toisia. Siihen ei kuulu tuomitseminen ja vähättely.


Hyväksynnän kehittäminen lähtee itsensä hyväksymisestä. Siitä kuinka armollinen on itselleen, mitä on riittävän hyvä ja itselle riittävyys. Ajattelen, että se on vääjäämätön lähtökohta, koska rakastaT lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Se miten hyväksymme itsemme, näkyy myös hyväksyntänä toisia kohtaan.


Joka ikisen telluksentallaajan syvin tarve on olla hyväksytty. Työyhteisöissä hyväksyntään ja merkityksellisyyteen vaikuttaa isosti se, mitkä ovat meidän onnistumisen mittarit. Miten sinun työpaikallasi muuten mitataan onnistumista? Entä kotona? Miten sanoissasi ja valinnoissasi näkyy se, että hyväksyt itsesi?


Hyväksynnän inkarnaatio ovat sanat. Sanat muovaavat todellisuutta ja niillä on huima merkitys innostuksen ja oppimisen kannalta. Se mihin keskitymme, se lisääntyy. Siitä pystyy jokainen ynnäilemään mikä lisääntyy, jos keskitymme tarmokkaasti siihen mitä puuttuu, mikä on vialla, kuinka paljon tuli tappiota, missä mokattiin.


**************


Millaiseksi arvelet vaikutuksen, jos keskittyisimme (enemmän ja myös) siihen, mitä vahvuuksia ja taitoja meillä on, miten niitä voisi vielä paremmin valjastaa palvelukseen, mikä on hyvin ja oikein, missä voitettiin, missä onnistuttiin, mitä opittiin, mitä halutaan vielä oppia?


Luottamus on jotain sellaista, joka näkyy käyttätymisessä. Sen täytyy näkyä. Kaikki onnistuminen tai epäonnistuminen kulminoituu vuorovaikutuksen laatuun.



Valokuva Mona Leppäharju

0 kommenttia

UPEA, HAASTAVA ERILAISUUS





Onnistunut toisten johtaminen syntyy siitä, että on kohdannut itsensä ja osaa johtaa ensin itseään. Siis tuntee itsensä. ”Ole oma itsesi”on tosi ja herttainen kehoitus. Haaste on se, että moni meistä ei oikein edes tunne itseään. Itsetuntemus ei nimittäin ole mitenkään helppo asia. Päinvastoin. Mutta matka itseen maksaa itsensä takaisin moninkertaisesti ja toimii loppuelämän ilona – itselle mutta myös toisille.


Itsetuntemusta yleensä edeltää se, että on jollain tavalla saanut tai joutunut pysähtymään. Katsellut sitä missä on nyt ja minne kenties on menossa, mutta myös ja erityisesti sitä, mistä on tulossa. Tuntee ja omistaa tarinansa.


Erilaisuuden kirjo on loputon ja hykerryttävä. Yhdessä voi korostua hallitsevuus. Se ilmenee tilan ottamisena, jämäkkyytenä, suoruutena (Tiedäthän tyypin?) Toisessa voi korostua mukautuvuus eli tilan antaminen, tarkkailu, sopeutuminen erilaisiin tilanteisiin, asioihin, ihmisiin (Kävelikö työkaveri juuri ajatuksiisi?). Kolmannessa korostuu muodollisuus. Se näkyy vahvana järjestelmällisyytenä, asiakeskeisyytenä ja neutraaliutena (Se tyyppi sieltä kaupalta!!). Ja neljännessä kärkeänä on epämuodollisuus. Tämän näet ja koet ihmiskeskeisyytenä, välittömyytenä, spontaaneina tunnereaktoina (Minun lapseni?!). Ja sitten näiden kaikkien kukertavat kombinaatiot!


Ihmisten johtaminen on silkkaa erilaisuuden johtamista. No onko se erilaisuus sitten rikkaus vai rasite? Rikkaus. Rikkaus siinä vaiheessa, kun uskaltaa astua sen toisen, erilaisen, alueelle ja tuntee itsensä. Hyväksyy itsensä. Hyväksyy sen toisen.


Erilaisuuden tunnistaminen ja hyväksyminen mahdollistaa elinvoimaiset, tavoitteelliset tiimit – se paljastaa meidän vahvuudet ja sudenkuopat. Se auttaa ymmärtämään mikä kullekin on tärkeää, mitä kukin meistä tarvitsee työyhteisössä ja mikä meitä auttaa onnistumaan. Se auttaa myös ymmärtämään mistä toinen loukkaantuu, ahdistuu tai minkä tyyppiset tilanteet pelottavat. Erilaisuuden ymmärtäminen avaa selkeän kuvan siitä, mitkä ovat meidän kunkin tyypillisiä oppimiskohtia. Itselleni se on edelleen itsekuri ja harkinta. Erilaisuuden ymmärtäminen auttaa myös uupumuksen ja stressin tunnistamisessa, ehkäisemisessä ja siitä toipumisessa.


Mitä paremmin tunnet itsesi, sitä paremmin voit tuntea ja hyväksyä toiset. Mitä paremmin tunnet itsesi, sitä vähemmän pidät enää itseäsi ja ajatuksiasi standardina oikeasta (hih!).


Erilaisuus perustuu suurelta osin meidän luonnollisiin temperamenttieroihin. Mikä minä olen nopeatempoisena pitämään verkkaisempaa ”vääränlaisena”? Tai omaa tempoani, vauhtiani, oikeana? On helppo ajatella, että "mä en voi ssssssietää tuota kun tuo on niin hidas!! Niinku hidastettua elokuvaa katsois!!". Ja samalla se toinen ehkä ajattelee: "Hirveä vauhti ja meteli, mutta tapahtuuko mitään? Varsin ahdistavaa." Kumpi meistä on oikeassa?


Paras lopputulos erilaisuusvalmennuksiin liittyen kuului näin:

”Tämän valmennuksen jälkeen ei voi enää ikinä ajatella toisesta, että voi ***** mikä kusipää.”


Ja toinen, usein toistuva helpotuksen puuskahdus valmennuksissa: ”No NYT mä ymmärrän mun miestäni/vaimoani!!”


Ei ole olemassa paremmuutta, vain erilaisuutta. Ilkeys, huonot käytöstavat tai pahantahtoisuus ovat sitten asia erikseen.


Olen isosti iloinen siitä, miten tänä päivänä erilaisuutta ihmetellään ja makustellaan jo koulussa. Iloni oli enemmän kuin tynnyrillinen apinoita eilen, kun katsoin muksuni opotehtäviä. Heidän piti tehdä arviota itsestään ja sen perusteella sai sitten kuvauksen omasta ainutlaatuisuudestaan. Miten suurenmoisia elämäneväitä yläasteikäiselle sellainen tieto ja tuki, joka lisää itsetuntemusta tuossa elämänvaiheessa!


Erilaisuutta voi kartoittaa monin eri tavoin. Jos haluat tietää aiheesta enemmän, otapa ihmeessä yhteyttä. Ja sillä välin kannattaa pohtia erilaisuutta lempeästi paljastavia kysymyksiä, vaikkapa seuraavia:


1. Jos kuulisit tiimikavereidesi kuvailevan sinua vaikkapa uudelle työntekijälle, miten ajattelet, että he kuvailisivat sinua?


2. Mitä kahta tunnetta tunnet usein? Mitä arvelet noiden tunteiden kertovan sinulle sinusta? (Heh, itse tajusin aikanaan kohdallani kolme yleisintä tunnettani olevan ilo, kiukku ja kiitollisuus)


3. Mitä tarvitset töissä työkavereiltasi onnistuaksesi hyvin? Entä tiimivetäjältä?


4. Miten määrittelisit kolme tärkeintä ominaisuuttasi työsi tekijänä tai johtajana tai vaikkapa perheenjäsenenä?


Hurraa itsetuntemus ja eläköön erilaisuus!


0 kommenttia
1
2
bottom of page